



























TTaija
Turvallinen ja luotettava aikuinen hoitaja lemmikillesi! :)
Vantaa
Tietoa hoitajasta Taija
Hei,
olen 33-vuotias nainen, ja asun puolisoni kanssa Vantaan Simonmetsässä.
Asumme tilavassa kaksiossa ensimmäisessä kerroksessa, josta löytyy myös täysin lasitettu parveke. Talossa ei ole hissiä.
Kokemusta eläimistä, etenkin koirista, minulla on koko elämäni ajalta, ja hoidan sekä isoja, että pieniä lemmikkejä.
Minulla on ollut bokseri, englanninsetteri, bostoninterrieri, sekä muutama pitkäkarvainen mäyräkoira.
Minulla on ollut myös pari gerbiiliä, pari talvikkoa, sekä pari leijonanharjakania.
Lisäksi Olen harrastanut koiranäyttelyitä jo 8-vuotiaasta saakka, jolloin aloitin Match shown lapsi ja koira kilpailuista valkoisen bokserini kanssa.
Juniorhandler urani aikana olin kahdesti messukeskuksessa SM-kisoissa 20 parhaan kilpailijan joukossa, ja paras tulokseni oli 10 parhaan joukossa!
Minusta voi siis olla sinulle handleriksi myös mahdollisesti koiranäyttelyihin pienellä ekstapalkalla!
Miehelläni puolestaan on ollut lapsuudessa corgeja, sekä aikuisiällä rottwailer narttu.
Tällähetkellä en omista lemmikkiä (muutamaa akvaariokalaa lukuunottamatta), joten hoitotyöllä saan myös itse säilyttää kontaktin eläimiin, jotka ovat äärimmäisen lähellä sydäntäni, enkä voi kuvitella elämääni ilman eläimiä.
Olen myös ollut lähes ikäni heppatyttö, ja kilpaillut sekä este, että kouluratsastuksessa, jossa osallistuin nuorempana myös tuntiratsastajien SM-kilpailuihin.
Olen myös kouluttanut ja sisäänratsastanut nuoria ja haastavia hevosia.
Lisäksi minulla on kokemusta kissoista, kesyrotista, sekä lehmistä.
Lemmikkisi on ammattimaisen hoitajan rakastavissa käsissä turvallisessa kodissa, jossa lemmikin tarpeet ovat aina ensisijassa, ja hoito suoriutuu täysin vaaditulla tavalla.
Liikuntaa koirasi saa ainakin kolmesti, tai neljästi päivässä, koiran aktiivisuudesta ja tarpeista
Yksinoloa ei meillä tule.
riippuen.
Vähintään tunnin yhtämittainen lenkitys, tai koirapuistossa juoksutus valintasi mukaan.
Ruokinnat sekä lääkitykset tarpeen ja tottumuksen mukaan.
Tottumuksen mukaan lemmikkisi voi nukkua vapaasti sängyssä, sohvalla, lattialla, tai omalla pedillään.
Hätätilanteessa vierestämme löytyy evidensia eläinlääkäriasema.
Lemmikkisi on tervetullut luoksemme Simonmetsään Myös lenkitykset onnistuvat, mutta koiran tulee tällöin käyttäytyä jotenkin remminpäässä. Varsinkin jos kyse on suurempikokoisesta koirasta/koirista.
Alueella on upeat lenkki mahdollisuudet puistoineenn, koirapuistoineen sekä Keravanjoen varrella olevat lenkkipolut.
Max 2 koiraa kerrallaan!
Koiralla/koirilla on oltava voimassaolevat rokotukset, sekä mielellään myös mikrosiru karkaamisen tai vastaavan varalta!
Täältä siis luotettava, asiallinen, osaava, sekä täydellä puhtaalla rakkaudella toimiva hoitaja rakkaallesi! :)
Ota rohkeasti yhteyttä niin sovitaan tutustumisesta! :)
Taija tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Taija kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 30 € /yö, 15 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 25 € /päivä, 12,5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 25 € /koiran ulkoilutus, 12,5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 30 € /päiväLisäksi...
Taija hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
