Paula

Koirien Unelmamamma

Vantaa
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
3y sitten
Viimeksi nähty
<8h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
7 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Paula ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Paula

Heippa! Olen pirtsakka 21-vuotias opiskelija Vantaalta. Haluaisin kovasti oman koiran, mutta tällä hetkellä en pysty omaa koiraa ottamaan, sillä lähden syksyllä työharjoitteluun ulkomaille puoleksi vuodeksi. Tästä syystä haluaisin kuitenkin saada vahvaa koirakuumettani hellittämään ja samalla harjoitella koiranhoitoa muiden koirilla, joten keksin liittyä tänne. Näkisin myös samalla vähän minkä rotuinen koira minulle mahdollisesti sopisi. Koiranhoitajana haluaisin oppia lisää koirien käytöksestä ja samalla oppisin itsestäni koiran omistajana.

Minulla on koiranhoidosta jo hieman kokemusta, sillä nuorempana perheessämme oli Bichon Frisé Milka muutaman vuoden ajan, kunnes se muutti mummille kotona muuttuneen tilanteen vuoksi (muutimme pienempään asuntoon samalla kun rakennutimme uutta omakotitaloa). Milka tuli perheeseemme pentuna ja kävin sen kanssa koirakoulussa, jossa opin kuinka kouluttaa koiraa ja opettaa erilaisia temppuja. Halutessasi voinkin opettaa koirallesi uusia temppuja.

Tämän lisäksi olen hoitanut usein siskoni Mimiä (Pomeranian) sekä muutaman kerran kaverini kahta Chihuahuaa. Osaan toimia ulkoilutilanteissa, jos tulee mm. toinen koira vastaan tai jos koira haukkuu. Vaikka olenkin hellittelevä ja piloille hemmotteleva koiranhoitaja, osaan myös pitää ankaraa kuria.

Olen persoonaltani iloinen, aktiivinen ja ulkoiluhenkinen koiraihminen. Kävisin mielelläni pidemmilläkin lenkeillä hauvasi kanssa. Asuntoni naapurissa sijaitsee ankkapuisto, jossa tykkään käydä muutenkin säännöllisesti lenkkeilemässä. Asun tällä hetkellä yksin 53 neliöisessä yksiössä, jossa on pikkukoiralle liikkumatilaa. Isoja koiria en luokseni ota. Minulta löytyy pieni parveke, muttei pihaa. Ympäristössäni on lähistöllä kuitenkin metsää, joten luonnonläheiset kävelyt on taattu. Myös hoito kotooltasi käsin onnistuu. Minulta löytyy ajokortti ja on myös auto käytössäni. Motivaatiota siis löytyy ja paljon! Odotan innolla yhteydenottoasi ja varsinkin sitä, että pääsen hoitamaan aarrettasi. Sinun aarteesi on myös minun aarteeni. Otathan yhteyttä ja kysy halutessasi lisää.

Hoitajan Paula palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
7 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
30 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
40 EUR
/päivä

Paula tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Oskari, 2019-05-24

Brutuksella riitti paljon tekemistä hoitojakson aikana, viihtyi niin hyvin ettei meinannut malttaa lähteä kotiin :) Paula käsitteli hoidokkia hienosti ja lähetteli paljon kuvia, vien uudestaankin!

Kalenteri

Tietoa hoitajan Paula kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros
Kissat
kaikenlaiset
Fretit
kaikenlaiset
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Paula koti

Asunto
Pieni ulkoilualue
Ei lapsia
24 / 7 valvonta
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi & Muu
+5 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Voi hoitaa eksoottisia eläimiä, muun muassa matelijoita.

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä
Ensiapu ja elvytys lemmikeille
lääkepistoksia

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta
Käytösongelmat

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Paula

Paula

Koirien Unelmamamma

Vantaa
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
7 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Paula ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!