















JJenna
Joustava hoitaja kissallesi
Turku
Tietoa hoitajasta Jenna
Moikka! 🐱
Olen kohta 28- vuotias ja olen arkiaamut töissä ruokakaupassa. Minulla olisi siis töiden jälkeen ja myös viikonloppuisin ylimääräistä aikaa tulla hoitamaan just sun kissaa! ☺️ Mulla on itselläni kaksi kissaa, 10- vuotias Pörrö ja 7- vuotias Nelli. Lisäksi perheessäni on aina ollut kissa, joten kissoista löytyy monen vuoden kokemusta. Innostukseni lähteä lemmikinhoitajaksi lähti siitä, kun tarvitsin itse kissoilleni hoitajaa ja innostuin siitä että pystyisin itse toimimaan myös muiden kissojenhoitajana sillävälin kun sinä esimerkiksi lomailet!
Minua motivoi lemmikinhoitajana eniten se, että tiedän kokemuksesta miten hyvällä mielellä voi olla pois lemmikin luota kun voi luottaa että lemmikki on hyvissä käsissä ja lemmikinhoitoasiat saa sujuvasti sovittua!
- Kuljen kävellen/pyörällä joten tällä hetkellä suosin alueina Marttia, Telakkarantaa, itäistä keskustaa, Vähä-heikkilää yms. lähialueita 😊 Sataman ja Portsan alue myös mitäluultavammin onnistuu!
- En voi kotiini ottaa lemmikkiä hoitoon valitettavasti omien kissojeni takia.
- Minulla on eniten kokemusta kissoista joten hoidan vaan kissoja! 🐱
- Sovitaan aina ilmainen tutustumiskäynti ennen hoitojaksoa ja kirjalliset ohjeet olisi myös hyvä olla!
-Voin myös kastella kukat yms muuta jos on tarpeen ja niistä sovitaan etukäteen.
Mulle voi laittaa viestiä rohkeesti niin sovitaan lemmikinhoidosta!🐾
Jenna tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Jenna kotona
Kotonasi
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 13 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 21 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 50 € /yöJenna hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|


