Sofia hyväksyy tällä hetkellä varauksia ainoastaan toistuvilta asiakkailta.

+9 lue lisää

1/14
SSofia
Reipas lemmikinhoitaja valmiina palvelukseen🌸
Oulu
Toiminut lemmikinhoitajana Pawshakella marraskuuta 2025 lähtien
10-20 vuotta kokemusta
Aktiivinen Pawshake-yhteisössä
7 toistuvaa asiakasta
2 kertaa tallennettu
Kalenteri päivitetty hiljattain
Viimeksi aktiivinennoin 6 tuntia sitten
Yleensä vastaanoin tunti kuluessa
Viimeksi otettu yhteyttä9 päivää sitten
Viimeksi varattu10 päivää sitten
Tietoa hoitajasta Sofia
Moi, olen Sofia🌸
Meidän perheessä on aina ollut koira tai kaksikin, joten varsinkin ne karvapallerot ovat lähellä sydäntä💕
Olen eniten pitänyt huolta niin pienistä, kuin keskikokoisista koirista. Kuitenkin koirien lisäksi olen ollut kaverini vakio kissavahti, joten kissat ovat myös minulle tutuimpia hoidokkeja.😻
Minulla on hieman kokemusta myös hevosten hoidosta, sillä minulla oli muutama vuosi takaperin vuokrahevonen kahden vuoden ajan, sekä olen harrastanut ratsastusta noin 10 vuotta (tällä hetkellä ratsastus on tauolla).🐴
Opiskelen Oulun yliopistossa parhaimmillaan ja totta puhuen tarvitsisin hieman lisää taskurahaa, ja mikäs sen parempaa kuin saada rapsutella karvakamuja silloin tällöin tai useamminkin sen eteen.🐶🐱🐴
🏠Nyt voin myös huolia lemmikkejä kotiini! Asun kerrostaloasunnossa kolmannessa kerroksessa, joten lemmikkinne olisi hyvä olla tottunut aika ahtaaseen kerrostaloelämään. Lisään kuvia kodistani mahdollisimman pian. Voin myös aina tulla teille päin:
-Voin käydä ulkoiluttamassa (enintään kahta samalla ulkoilukerralla), ruokkimassa tai käydä katsomassa lemmikkiänne kerran tai kahdesti päivässä, noin 30 minuuttia/kerta/ riippuen tietenkin lemmikin vaatimasta lenkin pituudesta.🐕🐈⬛
-Hevosten suhteen voin ainakin käydä ruokkimassa ja vaikka juoksuttamassa kentällä.🐎
-Voin myös olla koko päivän ajan lemmikkivahtina teidän luona.🌞
-Voin jäädä myös yöksi tarvittaessa.🌛
-Voin antaa lemmikeille suun kautta annettavia lääkkeitä, mikäli lemmikki ei vastustele paljoa.💊
-Perus turkin pesu, kuivaus ja harjaus onnistuu.🧽
Kuljen pääosin polkupyörällä Oulun keskustan alueella, mielellään noin 10 km säteellä. Kuljen julkisella liikenteellä pidemmälle tai huonommilla pyöräilykeleillä.🚴♀️🚌
Palveluhintani ovat keskivertoa alhaisemmat, joten kannattaa senkin puolesta harkita palkkaavanne minut lemmikinhoitajaksenne.✨

Sofia tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Sofia kotona
Sofia ei tällä hetkellä tarjoa palveluita kotonaan.
Kotonasi
Sofia ei tällä hetkellä tarjoa palveluita sinun kotonasi.
Sofia hyväksyy
Pennut<1 vuoden ikäinen
Koiran iätKaikki iät
Koiran koot0-45 kg
Hyväksyn kissat kotiiniKaikki
Kalenteri
Kalenteri päivitetty hiljattain
lokakuu 2026
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
lokakuu 2026
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
marraskuu 2026
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
Tietoja lemmikinhoitajan Sofia kodista
Asuinalue
Kerrostaloasunto
Ei ulkoaluetta
Mitä ihmiset kertovat lemmikinhoitajasta Sofia
Kokonaisarvio
5
Kommunikaatio
5
Tunnollisuus
5
Profiilin paikkansapitävyys
5
Eläinten kohtelu
5
Arvo
5
Lisätietoja hoitajasta Sofia
Puhun ...
englanti
ruotsi
suomi
Minulla on kokemusta seuraavista ...
10-20 vuotta kokemusta
… turkinhoidosta
Voin antaa suun kautta annettavia lääkkeitä
Vahvistetut tiedot
Sähköposti varmennettu
SMS vahvistettu
Stripe varmennettu
Ei käytettävissäSofia hyväksyy tällä hetkellä varauksia ainoastaan toistuvilta asiakkailta.
Vahvista varaus aina Pawshaken kautta
Mielenrauha
Lemmikkisi voi tarvita turvaa odottamattomien tilanteiden varalle. Tarjoamme Mielenrauhan takuun jokaiseen varaukseen, joka on tehty ja maksettu Pawshaken kautta.
Lue lisää Mielenrauhan takuustaTyytyväisyys
Kaikkiin Pawshaken kautta varattuihin ja maksettuihin varauksiin sisältyy Tyytyväisyystakuu, jotta sinä ja lemmikkisi saisitte parhaan mahdollisen lemmikinhoitokokemuksen.
Lue lisää Tyytyväisyystakuusta