julia

Lemmikeille Kamu

Turku
2 kertaa suosikkihoitaja
2 toistuvaa asiakasta
Viimeksi varattu 5 päivää sitten
Otettu yhteyttä viimeksi 2 päivää sitten
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
3 h sitten
Viimeksi nähty
<21h
Vastausaika
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
7 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - julia

Olen 26-vuotias nainen Turusta. Olen kasvanut perheessä jossa on aina ollut lemmikkejä aina rotista koiriin. Olen siis eläinrakas ja tulen helposti lemmikkien kanssa toimeen.

Hoidan kissoja, pieneläimiä kuten jyrsijöitä, koiria ja tarpeen tullen esimerkiksi myös kaloja.

Yöpyminen hoitaessa onnistuu myös. Olen ennenkin tehnyt lemmikin hoitotöitä muiden sivustojen kautta.

Mitä voin tehdä lemmikin hoidon aikana?

Minulta onnistuu lemmikkinen harjaus, ruokinta, ulkoilutus, lääkkeiden anto sekä muut päivittäiset askareet eläimen kanssa.

Tällä hetkellä minulla on itselläni kaksi kissaa. 

Yksi on otettu asumaan perheenjäseneltä ja yksi adoptoitiin perheestä joka ei kyennyt hoitamaan enää kissaa. Olen tottunut hyvin arkoihin kissoihin. Osaan rauhoitella kissaa ja olen kärsivällinen. Kissat ovat todella lähellä sydäntäni ja rakastan jokaisen hoitamista kuin omaani. Nautin lemmikkien kanssa leikkimisestä ja lemmikkien rapsuttelusta.otettu asumaan perheenjäseneltä ja yksi adoptoitiin perheestä joka ei kyennyt hoitamaan enää kissaa. Olen tottunut hyvin arkoihin kissoihin. Osaan rauhoitella kissaa ja olen kärsivällinen. Kissat ovat todella lähellä sydäntäni ja rakastan jokaisen hoitamista kuin omaani. Nautin lemmikkien kanssa leikkimisestä ja lemmikkien rapsuttelusta.

Pystyn hoitamaan lemmikkejäsi lyhyestä vähän pidempiikin jaksoihin. Käyn yleensä kerran/kahdesti päivässä ellei toisin sovita.

ENGLISH

I am 26 years old woman in Turku. I grew in a family where we've always had pets. From rats to dogs.

I am an animal lover and I get along with pets well. 

I take care of cats, dogs, small animals (rats, mice, bunnies..) and if needed fishes too.

I am able to stay the night with the pet. I have been taking care of other people's pets through other sites too.

What can I do during my stay?

I am able to brush, feed, medicate, walk and other basic tasks.

At the moment, I have two cats. Both are adopted. One from family member and one from other family who couldn't take care of the cat anymore.

I am used to working with timid cats. I can calm the cat and I am patient with them.

Especially cats are very close to my heart and I take care of every cat like I would take care of my own.

I enjoy playing with pets and petting them.

I am able to take care of your pet from shorter stays to a bit longer stays. I usually visit once or twice a day unless planned otherwise.

Hoitajan julia palvelut

Kotonasi

Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
7 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
20 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
14 EUR
/päivä

julia tarjoaa myös

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Talovahti
Satu, 2023-10-17

Ihan mainio vakkari kissojen hoitaja! 🤗

starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Satu, 2023-06-19

Jälleen oli hyvä jättää kisut ja koti Julian hyvään hoitoon!

1
2
3
4
next page

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Kokemusta

Rescue-lemmikeistä

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
julia

julia

Lemmikeille Kamu

Turku
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
7 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä julia

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä julia