Olen 23-vuotias Tietojohtamista yliopistossa opiskeleva nainen Hervannasta! Minulla on yhteensä yhdeksän koiraa ja kaksi kissaa joiden vakiohoitajana olen toiminut nyt reilun viiden vuoden ajan! ❤️🐈⬛🐩
Olen hyvin eläinrakas ja hyvin onnellinen nykyisistä hoidettavista karvakavereistani ja siksi teinkin tämän profiilin! Haluan mahdollistaa muille helpotusta eläimenomistukseen ja haluankin mielelläni luoda pidempiaikaisiakin hoitosuhteita. Koen, että on sekä eläimelle että minulle mukavempaa, kun pääsemme tutustumaan toisiimme ennen hoitoa, joten tulen myös mielelläni tapaamaan ennen hoitojaksoa! Olen myös innokas siivoaja ja mikäli se sopii, voin myös siivoilla kotia, jos tulen vahtimaan eläintä luoksesi!😄
Tarjoankin siis hoitajapalveluita koirille sekä kissoille tai muille pieneläimille, mikäli saan selkeät hoito-ohjeet! Olen lempeä, iloinen ja eläinrakas hoitaja, joka ei kyllästy silittämiseen tai rapsutuksiin! 🥰 Olen myös tarkka ja huolellinen, joten eläimesi ei varmasti jää laiminlyödyksi! Kokemusta minulla on sekä ulkoilutuksista että pidemmistäkin esimerkiksi viikonlopun tai viikon pituisista hoitojaksoista!
Kokemusta on karttunut sekä nartuista että uroksista ja koirien hoitaminen onnistuu sekä kotonani että koiran kotona. Kissoja en voi valitettavasti kotiini ottaa muiden asukkaiden allergian takia. Kotonani asuu myös puolisoni, joka on myös hyvin eläinrakas, mutta minä olen vastuuhoitaja eikä eläin jää minun luona hoidossa ilman minua missään vaiheessa.
Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin, mikäli niitä tulee mieleen! Jos haluat luotettavan hoitajan ulkoilutus-, ruokkimis- tai seuranpitämistarkoitukseen, niin ota rohkeasti yhteyttä! Kuten aiemmin mainitsin, olen erityisen kiinnostunut pitkäaikasista hoitosuhteista, mutta olen avoin myös kertaluontoisille keikoille!😇
Hienosti oli viikonloppu sujunut meidän kodissa koiran kanssa!
Koirat mitä ilmeisemmin tunsivat olonsa kotoisaksi hoidossa (perustuen heidän rauhalliseen käytökseensä) ja silloin on omistajana helppo luottaa heidät toistekin Astan hoteisiin. ☺️