Heissan! Olen Arlene, 26-vuotias nainen Kuopiossa. Mun meininkiä ja kuvia hoitamistani lemmikeistä löytyy instagramista arskakune-nimellä :).
Tällä hetkellä toimin freelancer muusikkona ja opettajana.
Pawshake kokemusta on kertynyt noin parin ajalta, olin Kuopion ensimmäinen ja nyt jo aika seniori näissä hommissa!
Olen koko ikäni ollut tekemisissä kaikenlaisten karvaisten mönkijöiden kanssa ja siksi päätin lähtä mukaan hoitajaksi.
Rakkaus eläimiin on ollut aina läsnä ja siksi olen aina kun mahdollista, silittämässä ja hoivaamassa tuttujen lemmikkejä,
Olen hoitanut hevosia, koiria (hyvin pieniä ja hyvin isoja, karvaisia sekä karvattomia), kissoja ja kaneja. Hoidossa on ollut eläimiä ihan pennuista jo harmaahapsiin. Itse olen omistanut koiria ja kissoja. Meillä on perheessä myös aina ollut joku eläinkaveri.
Tykkään urheilla ja liikkua ulkona, joten koirien lenkittäminen onnistuu hyvin.
Pystyn hoitamaan lemmikkien ruokinnat, ulkoilutukset, harjaamiset, pesut sekä leikittämisen, joko sinun kotonasi tai omassa kodissani. Kohtelen kotiasi ja lemmikkiäsi kunnioituksella. Asun itse Niiralan alueella, joten pystyn tulla hoitamaan lemmikkejä keskustan, Niiralan ja sataman alueelta.
Itse asun tilavassa yksiössä, joten kotiini mahtuu myös karvakamuja, suurin osa hoidosta tapahtuu kodissani. Tässä lähellä on koirapuisto, sekä valkeisen ulkoilualue, joten reittejä ulkoilemiseen löytyy. Myös puijon lenkkipolut ovat lähellä.
Liityin pawshakeen saadakseni pientä lisätienestiä opiskelujen ohjeen, sekä mahdollisimman paljon lisää eläimiä myös omaan elämääni. En tällä hetkellä omista omaa lemmikkiä, joten siskon vinkatessa tästä sivusta, liityin heti mukaan. Toivottavasti olemme yhteyksissä! -Arlene :)
Kaikki sujui hyvin 😊
Hoito sujui hyvin ja yhteydenpito on helppoa :)