

























MMarianna
Rauhaa ja läsnäoloa koirallesi
Vantaa
Tietoa hoitajasta Marianna
Olen 35 vuotias koiria rakastava perheenäiti. Tiimiin kuuluu mieheni, pojat 9v ja 6v ja tyttäremme syntyi 6/25. Lisäksi isovillakoira uros Toma. Vanhempainvapaa antaakin nyt ihanan mahdollisuuden hoitaa erilaisia koiria. Meille voi tuoda koiran päivähoitoon pitkän työvuoron tai yövuoroputken ajaksi. Autamme mielellämme eroahdistukseata kärsivien koirien kanssa jatuemme teidän ohjeiden mukaisesti koulutuksessa eteenpäin.
Myös hoitojakson lomien tai työmatkojen ajaksi onnistuu.
Meillä on ollut koiria enemmän ja vähemmän vuodesta 2008. Ollaan toimittu rescuekoirien kotihoitajana ja ennen omia koiria hoidettu toisten koiria.
Asumme omakotitalossa jossa iso aidattu piha. Meillä on kotona myös portteja joilla saadaan hyvin rajattua tilaa. Akuutteja tilanteita varten myös lämmitetty erillinen rakennus jonne saadaan oma koiramme lyhyeksi aikaan eristettyä. Hoitojakson varten koirat tulee testata että hyväksyvät kuitenkin toisensa tutustumiskäynnillä. Mielellään toivomme tätä myös päivähoitolaisilta koska muutoin pidämme koirat päivän erillään. Emme jätä koiria koskaan valvomatta samaan tilaan ja meillä lapset ei koskaan ulkoiluta koiria. Oman koiran kanssa treenailevat koiran hoitamiseen liittyviä asioita. Ei koskaan hoitokoirilla. Ovat kuitenkin tottuneet rescue koirien kanssa kohtaamaan monenlaisia koiria mutta tarvitsevat myös paljon opastusta josta meillä aina aikuinen huolehtii.
Harrastamme Toman kanssa Rally tokoa ja nosea. Hoitokoiraksi meille on tervetulleita kaikenlaiset yksilöt. Kerrothan kuitenkin etukäteen jos koiralla on haasteita joissain aihealueessa ja miten toivot meidän tilanteissa toimivan. Haluamme, että meillä kotona kaikilla on hyvä olla. Niin ihmisillä kuin koirilla.
Marianna tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Marianna kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 20 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 10 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Lisäksi...
Marianna hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|

