Olen 35-vuotias opiskelija, alkujaan Pirkanmaalta mutta muutin yliopiston perässä Turkuun. Perheessäni on aina ollut lemmikkejä, varsinkin koiria ja kissoja. Minulla on siis kokemusta erilaisista koirista, sekä kooltaan ja rodultaan että luonteeltaan: meillä on ollut bernhardilainen, dreeverin ja labradorinnoutajan sekoitus sekä viimeisimpänä chihuahuan ja kääpiövillakoiran sekoitus. Kissojakin on ollut erilaisia, varsinkin luonteeltaan.. Hoitokokemusta löytyy myös gerbiileistä ja punakorvakilpikonnasta, vaikkakin näiden lemmikkien hoitamisesta on jo tovi aikaa.
Olen luotettava, ystävällinen ja todella eläinrakas. Olen onnistuneesti hoitanut myös ystävieni lemmikkejä, tulen yleensä toimeen kaikkien eläinten kanssa. En pelkää eläimiä ja ne aistivat sen, minussa on myös jokin ominaisuus miksi eläimet myös pitävät minusta :) Perheeni tämän hetkinen koira on arka, herkkä ja hieman reaktiivinen, joten olen oppinut asiasta paljon viime vuosien aikan ja ymmärrän erilaisia koiria ja niiden tarpeita. Opettelen mielelläni tarvittaessa lisää asiasta.
Käytän mielelläni lemmikkejä ulkona tai hoidan niitä niiden omassa kodissa, valitettavasti omaan asuntooni en saa tuoda eläimiä (ellei kyseessä ole hätätilanne). Asun Turun keskustan alueella, VII kaupunginosassa, pääsen helposti liikkumaan moneen suuntaan ja julkisilla pidemmällekin. Omaa autoa minulla ei ole.
En pääse näkemään perheeni koiraa niin usein kuin haluaisin joten eläinseura on enemmän kun tervetullutta! Lemmikkisi hyvinvointi on minulle tärkeää, lupaan kohdella sitä/häntä kuin omaani :) Yritän päivittää kalenteria mutta laita ihmeessä suoraan viestiä hoidontarpeesta.
-
I am a 35 year old student at University of Turku. My family has always had pets, especially dogs and cats. I have experience in different type of dogs, in size and in nature: my family has had a St. Bernard, a drever-labrador mix and most recently a chihuahua-miniature poodle mix. We've also had many different types of cats. I have additional experience in taking care of gerbils and a red-eared turtle, although it has been a long time.
I am trustworthy, friendly and an animal lover. I've successfully taken care of my friends' pets, I do usually get along very well with all animals. I am not afraid of animals and they sense that, I also have some quality in me which makes animals like me as well :) My family's current dog is timid, sensitive and a little reactive so I have learned a lot about that in recent years and I understand different kinds of dogs and their needs. I am happy to learn more if needed.
I am happy to take pets out for walks or take care of them in their homes, unfortunately I can't bring animals into my apartment (unless it is an emergency). I live the city centre area, VII district, so I can move around easily and also further by public transport. I do not have a car.
I do not see my family's dog as often as I would like, so animal company is more than welcome! The welfare of your pet is important to me, I promise to treat them as if they were my own :) I'll try to keep the calendar updated, but please contact me directly if questions.
Suvin kanssa kaikki sujui sovitusti ja kommunikointi oli helppoa. Labbiksemme nautti lenkeistä. Suosittelen Suvia lämpimästi, tulemme turvautumaan häneen jatkossakin.