














MMonica
Eksoottisten lemmikkien hoitoa ja lemmikkivahtipalvelua!
Turku
Tietoa hoitajasta Monica
Hei! Olen Monica, 20-vuotias eläinrakas ja koulutettu eläintenhoitaja Turusta.
Olen kasvanut pienestä asti eläinten parissa, ja kotonani on vuosien varrella ollut monenlaisia eläimiä aina jyrsijöistä hevosiin. Eläimet ovatkin aina olleet lähellä sydäntäni, ja tästä syystä päätin myös tehdä eläinten parissa työskentelystä itselleni ammatin. Olen valmistunut eläintenhoitajaksi Ammattiopisto Livasta.
Tarjoan lemmikkien hoitoa omistajan poissaolon ajaksi. Hoidan mielelläni koiria, kissoja ja kaneja, mutta erityisesti minua kiinnostavat myös eksoottiset lemmikit. Olen perehtynyt muun muassa lintujen, matelijoiden, akvaariokalojen, jyrsijöiden sekä erilaisten ruokaeläinten hoitoon. Eksoottisten lajien kanssa minua kiinnostavat niiden yksilölliset tarpeet, oikeanlaiset olosuhteet ja lajityypillinen käyttäytyminen. En myöskään arastele erilaisten eläinten käsittelyä.
Omassa kodissani asustaa tällä hetkellä kolme rottaa, akaattikotilo sekä noin 200-litrainen akvaario. Aikaisemmin minulla on ollut myös kani ja undulaatteja, joten omakohtaista kokemusta löytyy monenlaisista eläimistä.
Haluan tarjota lemmikillesi turvallista, rauhallista ja yksilöllistä hoitoa. Toivon ennen hoidon aloitusta kirjalliset hoito-ohjeet lemmikin tarpeista, esimerkiksi viestillä tai paperilla. Näin voin varmistaa, että lemmikkisi rutiinit ja erityistarpeet tulevat varmasti huomioiduiksi.
Jos etsit luotettavaa, eläinrakasta ja koulutettua lemmikkivahtia, ota rohkeasti yhteyttä! Kerron mielelläni lisää palvelustani ja sovitaan yhdessä lemmikillesi sopiva hoito.
Monica tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Monica kotona
Kotonasi
talovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 25 € /yöYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 10 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 16 € /päiväKoiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 10 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiMonica hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
