


























MMira
Rauhallinen hoitopaikka koiran ehdoilla
Jyväskylä
Tietoa hoitajasta Mira
Olemme koirista aidosti kiinnostuneita ja haluamme tarjota koiraystäville turvallisen, rauhallisen ja kodinomaisen hoitopaikan. Asumme puolisoni Joonaksen kanssa kahdestaan tilavassa ja rauhallisessa rivitaloasunnossa (yksikerroksinen) Säynätsalossa.
Meillä on ollut oma pieni chihuahuatyttönen, joka oli luonteeltaan herkkä ja arka. Hänellä oli myös eroahdistusta ja erilaisia terveyshaasteita. Pikkuisen kanssa eläminen opetti meille kärsivällisyyttä, koiran tunnetilojen huomioimista sekä sitä, kuinka tärkeää turvallinen ja ennakoitava arki on koiralle.
Tämän vuoden aikana meillä on ollut hoidossa muun muassa kleinspitz, pienehkö rescuetyttö, alaskanmalamuutti, venäjäntoy, amerikancockerspanieli, teini-ikäinen terrieriuros ja tiibetinspanieli. Osa koirista on ollut meillä useamman kerran, ja suurin osa hoidoista on sisältänyt myös yöpymisen. Kokemusta on myös ystävien koirien kautta. Meillä on siis kokemusta eri-ikäisistä, erikokoisista ja luonteeltaan erilaisista koirista. Erityisesti osaamisemme on pienissä koirissa. Isojen ja erityisen vahvojen koirien kanssa pitää katsoa tilannekohtaisesti, olemmeko sopiva hoitopaikka.
TARJOAMME ENSISIJAISESTI:
Koiran päivähoitoa, jonka pituus sovitaan omistajan ja meidän aikataulujen mukaan. Päivähoito sisältää ulkoilut, ruokinnan koiran omilla ruuilla, levon, yhdessäolon ja koiran tarvitsemat aktiviteetit. Meille saa tarvittaessa tulla jo hyvinkin aikaisin aamulla.
Yön yli hoitoa, joka sisältää koiran normaalin päivärytmin mukaiset lenkit, ruokinnan koiran omilla ruuilla, levon ja yöpymisen kodissamme. Koira saa nukkua sängyssä kanssamme, jos se on siihen omassa kodissaan tottunut.
Pidempiaikaista hoitoa, esimerkiksi omistajan matkan ajaksi.
Yksilöllistä hoitoa, jossa noudatamme koiran omia rutiineja ja omistajan antamia ohjeita mahdollisimman tarkasti. Meillä ei koiran tarvitse olla lainkaan yksin, jos hoito kestää 1-3 päivää.
MEISTÄ JA KODISTAMME:
Olemme molemmat työssäkäyviä noin 35 vuotiaita. Minä teen pääosin etätöitä ja opiskelen työn ohessa, joten olen usein kotona koiran kanssa. Minulla on opintoihin liittyviä etäluentoja ja itsenäisiä tehtäviä, joten pidemmän ajan meitä ilahduttavan koiran tulisi osata rauhoittua kun mitään ei tapahdu (emme kuitenkaan oleta että se onnistuisi heti uudessa paikassa). Puolisoni työskentelee työpaikallaan maanantaista perjantaihin aamusta iltapäivään. Osallistumme molemmat koiran hoitoon ja olemme kiinnostuneita koirista.
Meillä ei ole varsinaista pihaa, mutta asunnossa on kevyesti aidattu pieni takapiha, jossa erityisesti pienet koirat voivat käydä nopeasti pisulla. Varsinaiset ulkoilut ja lenkit tehdään aina koiran tarpeiden ja omistajan ohjeiden mukaan.
Asuinalueemme on rauhallinen, mutta lenkeillä vastaan voi tulla autoja, pyöräilijöitä, kävelijöitä ja muita koiria. Alue ei kuitenkaan ole erityisen vilkas tai ruuhkainen. Kerrothan etukäteen, jos koira reagoi voimakkaasti muihin koiriin, ihmisiin, liikenteeseen tai yksinoloon. Myös mahdollisista sairauksista, lääkityksistä, allergioista ja muista erityistarpeista on tärkeää sopia ennen hoitoa.
Meillä koira saa olla osana tavallista arkea. Hoidamme jokaista koiraa sen omista lähtökohdista, rauhallisesti ja omistajan ohjeita kunnioittaen. Tärkeintä meille on, että koiralla on hoidossa mahdollisimman turvallinen ja hyvä olo.
Muista tutustumiskäynti ennen ensimmäistä hoitoa.
Mira tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Mira kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 15 € /yö, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 10 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Mira hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
