Hei, olen Sanna 40v, olemme eläinrakas perhe Helsingistä. Perheeseemme kuuluu
itseni lisäksi mieheni, sekä 15-vuotias tytär.
Asumme kerrostalossa kolmiossa Helsingin Jätkäsaaressa. Asuntomme sijaitsee lähellä meren rantaa, missä on mukavat ulkoilumaastot koirien kanssa.
Meillä on runsaasti kokemusta erikokoisten koirien hoidosta, kissojen hoidosta, sekä mm.
hamstereista, linnuista, marsuista, yms.Itselläni on ollut lapsesta saakka erilaisia eläimiä ja olen hoitanut myös kavereideni ja sukulaisten lemmikkejä. Kaiken karvaiset ja karvattomat lemmikit ovat tervetulleita hoitoon kotiimme. Meille on tärkeintä, että lemmikit saavat ehdottoman turvallisen, rakastavan ja mukavan ympäristön, kun lemmikin oma lähihenkilö on poissa. On tärkeää, että on olemassa paikka, mihin lemmikin voi tuoda rauhallisin mielin. Se on ensisijainen syy, miksi olemme mukana Pawshaken toiminnassa.
Tällä hetkellä meillä on kaksi omaa pientä koiraa, mutta se ei ole esteenä hoitokoirille ja muille hoitolemmikeille, koska kotimme on mahdollista jakaa erillisiin oleskelutiloihin, ja 99% koiramme ja hoitokoira ovat sulassa sovussa yhdessä. Sisu ja Dani ovat "maailman kilteimpiä ja empaattisimpia koiria." <3
Olemme arkipäivisin töissä, mutta tarpeen mukaan kotona etätöissä ja 15vuotias tyttäremme on lyhyitä päiviä viereisessä koulussa, joten eläimet eivät joudu olemaan
koskaan pitkään yksin, ja viikonloput ja loma-ajat olemme kotona.
Olemme itsekin käyttäneet Pawshaken palvelun hoitajia lomiemme aikaan ja olemme olleet oikein tyytyväisiä. Yhteydenpito lemmikin omistajaan onnistuu helposti vaikkapa Whatsappin välityksellä, voimme lähettää kuvia ja kertoa kuulumisia, miten lemmikilläsi on hoitopaikassa sujunut ja mitä olemme puuhanneet.
Mikäli tarvitset esim. lomamatkan ajaksi, yhdeksi yöksi tai vaikka kuukaudeksi luotettavan ja taatusti eläinrakkaan hoitopaikan lemmikillesi, ota yhteyttä.
Tuothan omat, tutut ruoat ja lelut lemmikillesi mukaan. Käymme koirien kanssa kävelyllä kolme-neljä kertaa päivässä.
Terkuin, Sanna, Oskari & Vanessa
Walton vakkari hoitopaikka jonne tykkää itsekin mennä.
Amazing pet sitter. Super friendly, great place, communication was smooth and they took great care of our pet. Definitely our number one choice when we need someone to take care of Zelda!