









Maria
Koiria rakastava kokenut koiranhoitaja
HKI
Tietoa hoitajasta Maria
Eläinrakas yliopisto opiskelija, joka haluaisi auttaa muita koiran omistajia! Teen koiranhoitohommia Vantaalla ja Oulussa, riippuen kummalla paikkakunnalla olen sillä hetkellä😄 Perheeni koira asuu Oulussa, joten olisi ihanaa päästä hoitamaan koiria, sillä häntä on hieman ikävä.
Olen vastuullinen ja eläinrakas koiran hoitaja ja pidän koirien kanssa lenkkeilystä. Kokemusta minulla on 6 vuotta perheemme cavalier king charlesin spanieli Manusta. Hän on siis perheeni koira, joka valitettavasti asuu Oulussa ja häntä on kova ikävä. Manun kanssa harrastamme kesäisin agilitya ja olen huomannut Manun nauttivan siitä erityisen paljon. Manun kanssa olen viettänyt useasti viikon tai jopa kuukauden yhdessä reissaten junalla Oulusta Helsinkiin ja takaisin, joten vastuullisuutta ja huolehtivaisuutta minulta löytyy.
Olen vahtinut välillä setäni koiraa Ameliaa, joka on nuori Lagotto. Hän on yksi energia pakkaus, joten hänen kanssaan käymme pitkillä lenkeillä ja koirapuistoissa. Kokemusta löytyy siis pienistä sekä keskikokoisista koirista. Koiran turkinpesu ja harjaus onnistuu myös, jos on tarvetta. Kokemusta minulla on turkin hoidosta Manun kautta, koska sitä pitää säännöllisesti harjata ja siistiä.
Koiran kanssa pystyn käymään kävely- tai juoksulenkeillä. Pidän itse koirapuistoista, joten halutessanne voin käydä koiranne kanssa koirapuistossa. Asun pienessä yksiössä, joten tänne en valitettavasti pysty ottamaan koiria hoitoon. Tulisin mielelläni hoitamaan koiraanne kotiisi, jos on tarvetta!
Toivottavasti valitsette minut koiranne hoitajaksi!
Maria tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Maria kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 30 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 25 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 10 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 10 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 15 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 40 € /yöLisäksi...
Maria hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|