





















MMilja
Koiran ja kissan hoitoa Helsingin Jätkäsaaressa 🌞
HKI
Tietoa hoitajasta Milja
Olen 25-vuotias Helsinkiläinen. Minulla on kokemusta niin pienistä kuin isoista koirista. Tällä hetkellä kotonani ei ole muita lemmikkejä, mutta perheelläni luona asustelee laumanvartija owczarek podhalanski Myrsky. Aiemmin minulla on ollut 85kg kaukasianpaimenkoiran ja mastiffin sekoitus, joten kokemusta löytyy myös haastavista roduista. Olen valmis hoitamaan niin kissoja sekä koiria joko kotonani tai luonasi. Myös pelkkä lenkittäminen / ulkoilu onnistuu. Olen myös toiminut Espanjassa rescue-koirien tarhalla vapaaehtoisena.
Asun Helsingin Jätkäsaaressa rauhallisessa kerrostalossa, jossa on hissi. Kotoani löytyy myös lasitettu parveke. Olen töissä vakuutusyhtiössä ja minulla on tarvittaessa mahdollisuus myös etätöihin jos lemmikkisi on esimerkiksi ero-ahdistunut. Lemmikkisi ei siis tarvitse olla pitkiä aikoja yksin. Kotoani otetut kuvat ovat juuri ennen muuttoa ja ennen tavaroiden tuomista sisälle.
Olen erittäin joustava hoidon suhteen, joten mikäli jokin asia ei käy ilmi profiilistani niin minulle voi aina laittaa viestiä. Voimme myös ennen hoitoa sopia tutustumiskäynnistä tai jutelle hoidosta puhelimitse. Kerrothan myös lemmikkisi erityistarpeista niin yritetään saada hoito onnistumaan myös niiltä osin. Kuulen mielelläni lemmikkisi lenkitys-/ ulkoilu- / ruokailutavoista. Noudatan hoidon aikana mielelläni samaa rytmiä kuin koirallasi on myös kotona.
Milja tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Milja kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 20 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 10 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
talovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 25 € /yöYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 10 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 20 € /päiväKoiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 10 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiLisäksi...
Milja hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
