Pawshake logo
Mira

Kluuvin Koirahoitaja

Helsinki
23 kertaa suosikkihoitaja
5 toistuvaa asiakasta
Otettu yhteyttä viimeksi 3 päivää sitten
3d sitten
Viimeksi nähty
100%
Vastausprosentti
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Mira

Heippa!

Olen 33-vuotias entinen Jack Russelin omistaja.

Oma Jack Russelin poika Pena siirtyi keväällä pilven reunalle ja nyt koirarakkaana haluan tarjota hoitopaikkaa pienille koirille. Työskentelen etätöissä kotona, joten yksin ei joudu arkisinkaan olemaan ja lounasaikaan pääsee myös halutessaan ulkoilemaan. Viikonloppuisin on vain aikaa ja hoitopäivä voidaan rakentaa koiran tarpeiden mukaiseksi.

Oma russelimme oli itsepäinen ja temperamenttinen jäärä (kuten terrierit yleensä 😊), joten en näitä piirteitä myöskään pelästy.

Asun isossa kaksiossa, joten tilaa on myös hyvin. On kuitenkin hyvä huomioida, että asun aivan keskustassa vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella, joten jos koirasi säikkyy liikennettä/ihmisiä kovasti, saattaa sijaintini olla huono. Toisaalta myös keskustan liepeiltä löytyy rauhallisia puistoja, joten lenkkeilyn ei tarvitse tapahtua Esplanadilla.

Nautin pitkillä lenkeillä käymisestä, joten minun kanssani koirasi saa paljon liikuntaa 😊 Mikäli koirasi viihtyy autossa, voimme myös ajaa luontoon retkeilemään esimerkiksi Nuuksioon. Jos koirasi on varttuneempi eikä kaipaa niinkään liikuntaa vaan lepoa ja rakkautta, sopii myös rennompi ajan vietto ja sohvalla löhöily.

Varauksen voi tehdä lyhyelläkin varoitusajalla ja peruutusehtoni ovat joustavat. Tapaan sinut ja koirasi mielelläni etukäteen. Tutustuminen on aina maksuton, ja sen tarkoituksena on varmistaa, että hyvän hoidon edellytykset varmasti täyttyvät.

Voimme sopia aina tapauskohtaisesti minkälaista hoitoa koirasi kaipaa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Hoitajan Mira palvelut

Hoitajan kotona

Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
7 EUR jokaisesta lisälemmikistä
7 EUR
/kävely

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Freja, 2022-03-23

Koirat ovat enemmän kun tyytyväisiä Miran kanssa lenkkeilyn jälkeen - ja toki niin omistajakin ☺️💛

starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Anne, 2022-02-10

Mira on iloinen, ystävällinen hoitaja, jolle on mukava jättää koira päivähoitoon. Minun kannaltani myös sijainti on erinomainen.

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Mira kodista

Hyväksytyt lemmikit

Koiran sukupuoli
Naaras & Uros

Hoitajan Mira koti

Asunto
Ei lapsia
24 / 7 valvonta

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
<1 vuotta kokemusta

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Mira

Mira

Kluuvin Koirahoitaja

Helsinki
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Mira

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Mira