Tiina

Karvakaverit Ovat Perheenjäseniä

Helsinki
6 kertaa suosikkihoitaja
2 toistuvaa asiakasta
Asuu 3 kissoja lemmikin kanssa
Vastaa yleensä pari tuntia kuluessa
1d sitten
Viimeksi nähty
<4h
Vastausaika
100%
Vastausprosentti
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus(Vain toistuvat asiakkaat)
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei vapaana

Tiina hyväksyy tällä hetkellä varauksia vain toistuvilta asiakkailta.

Tietoa - Tiina

Olen kasvanut kissojen parissa. Omia kissoja minulla on ollut yli kymmenen vuotta, eli oikeastaan koko aikuisen ikäni. Kissojen hoito on siis hyvin tuttua! Ymmärrän kissojen käytöstä, ja osaan lähestyä ja puhutella kissoja rauhallisella tavalla. Tein vuosien ajan aktiivisesti vapaaehtoistyötä kodittomien kissojen parissa, ja osaan hoitaa myös sairasta, arkaa tai muuten erityistä hoivaa tarvitsevaa kissaa. Esim. kissan fysioterapia on minulle tuttua. 

 

 Koiria minulla ei ole koskaan ollut, mutta autan mielelläni aina ystäviäni heidän koiriensa kanssa. Tulen siis erinomaisesti toimeen myös koirien kanssa, ja nautin koirien seurasta. Tiedän perusteita koiran käyttäytymisestä, ja pärjään ihan varmasti ns. ”helpon” koiran kanssa. Ystäväni koira on erittäin vilkas lenkkeilijä, ja olen kyllä senkin kanssa pärjännyt. 

 

 Mahdollisesti voisin auttaa myös kanisi hoidossa, vaikka kokemusta kaneista minulla onkin melko vähän. 

 

 Kun hoidan eläintä, tykkään viettää tämän kanssa aikaa leikkimällä ja paijailemalla. Ymmärrän, että jokainen eläin on yksilö, ja toimin omistajan antamien ohjeiden mukaan. Ymmärrän myös, että eläin on perheenjäsen, ja otan eläintenhoidon erittäin vakavasti. Pawshakeen lähdin mukaan saadakseni uusia karvaisia kavereita. 

 

 Asustelen kissojeni kanssa. Pystyn tekemään kotikäyntejä kerran päivässä Oulunkylässä ja lähialueilla. Teen vuorotyötä, joten esim. koiran ulkoilutus onnistuu myös aamupäivällä toisinaan.

HUOM. Jos kissasi ovat vapaasti ulkoilevia: minut varatessasi sitoudut siihen että minun hoitoni aikana kissat eivät ulkoile vapaasti. 

Hoitajan Tiina palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus(Vain toistuvat asiakkaat)
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä(Vain toistuvat asiakkaat)
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Sini, 2022-06-16

Tiina handled well both our cats and followed instructions :) Our other cat is very shy and might seem a bit aggressive around feeding time, so it is super important that the sitter is not afraid of a more complex cat. Will definitely recommend her!

starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Suvi, 2022-05-26

Tiinan kanssa kissojemme hoidosta sopiminen oli mutkatonta ja helppoa, sekä viestintä myös reissun aikana erittäin toimivaa. Me, sekä kissat, olemme erittäin tyytyväisiä Tiinalta saamaamme hoitoapuun.

1
2
3
4
next page

Kalenteri

Hoitajan Tiina lemmikit

Elvis
Kissa
Into
Kissa
Untamo
Kissa

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & ranska & suomi
+10 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta
Rescue-lemmikeistä

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Tiina

Tiina

Karvakaverit Ovat Perheenjäseniä

Helsinki
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus(Vain toistuvat asiakkaat)
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei vapaana

Tiina hyväksyy tällä hetkellä varauksia vain toistuvilta asiakkailta.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!