















JJari
Eläinten hoitoa omistajan ja lemmikin ehtojen mukaan.
Oulu
Tietoa hoitajasta Jari
Hei!
Olen Jari, rauhallinen, luotettava ja eläinrakas hoitaja Oulun seudulta. Eläimet ovat olleet osa arkeani pitkään, ja kotona minulla on koira sekä kaksi kissaa, joten erilaisten lemmikkien tarpeet, rutiinit ja luonteet ovat minulle hyvin tuttuja käytännön kautta.
Pääpainoni on koirien hoidossa. Toimin koirien kanssa aina positiivisen vahvistamisen periaatteella, eli palkiten ja kannustaen, koiran hyvinvointi ja turvallisuus edellä. Lenkit niin lyhyet kuin pitkät, ruokinta, aktivointi, lepo ja rauhallinen yhdessäolo hoituvat vastuullisesti ja koiran yksilölliset tarpeet huomioiden. Myös pienet hoitotoimenpiteet onnistuvat.Minulle on tärkeää, että koira saa olla oma itsensä ja tuntee olonsa luottavaiseksi hoidon aikana.
Minulla on hyvää ja varmaa kokemusta myös kissojen hoidosta, ja myös muiden lemmikkien hoito onnistuu sovitusti. Hoidan jokaista eläintä yksilöllisesti ja aina omistajan toiveita kuunnellen.
Olen täsmällinen, helposti tavoitettavissa ja pidän omistajan ajan tasalla hoidon sujumisesta esimerkiksi viestien tai kuvien avulla. Hoidan lemmikkiäsi kuin omaani. 🐾
Ota rohkeasti yhteyttä – jutellaan lisää teidän tarpeistanne!
Jari tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Jari kotona
Kotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 15 € /koiran ulkoilutus, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 15 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 25 € /päiväJari hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|

