Rakastaako koirani minua oikeasti?

Author picture Inka  - päivitetty: 15/02/2022

Rakastaako koirani minua oikeasti, vai onko se vain ruokaa vailla?

Vaikka koirasi on riippuvainen sinusta ruuan, veden ja asumisen suhteen, on tieteellisesti osoitettu, että koirat rakastavat meitä yhtä paljon kuin me niitä.

Happy beagle getting patted


Koiralle haju on sen tärkein aisti maailman kokemiseen. Koirien aivokuvaukset ovat osoittaneet, että häntätumake (aivojen osa, joka syttyy miellyttävien kokemusten aikana) aktivoituu, kun koira haistaa omistajansa. Tämä on samanlaista kuin ihmisen aivojen aktivoituminen, kun olemme läheisen ihmisen lähellä. Lisäksi tämä aivojen osa aktivoitui eniten, kun koira altistui tutun henkilön tuoksulle - jopa enemmän kuin toisen koiran tuoksulle!   

Kotieläiminä pidetyt koirat ovat olleet ihmisten uskollisia kumppaneita jo tuhansien vuosien ajan, joten niiden käyttäytyminen on kietoutunut yhteen meidän käyttäytymisemme kanssa. Koirat ovat esimerkiksi täydellisiä perheen lemmikkejä, koska ne viihtyvät vakaassa, sosiaalisessa ympäristössä. Kuka tahansa koiranomistaja saattaa vaistomaisesti tuntea rakkautta omalta koiraltaan, mutta mistä sen oikeastaan huomaa?

Mistä merkeistä tietää, että koirani oikeasti rakastaa minua?

Koiran kehonkielessä ja käyttäytymisessä on olemassa monia merkkejä, joista huomaa että se rakastaa sinua. Kuinka montaa näistä sinun koirasi tekee?

1. Koirasi rakastaa sinua jos sen häntä heiluu sinut nähdessään

Keskikorkealla heiluva häntä (sellainen, joka saa koiran koko kehon tärisemään) on merkki siitä, että koirasi rakastaa sinua. Heiluva häntä tarkoittaa, että koirasi on iloinen ja rentoutunut nähdessään sinut!

Muista, että hännän heiluttaminen voi myös olla osoitus negatiivisista tunteista, kuten pelosta, varsinkin jos häntä heiluu hyvin alhaalla tai se on jalkojen välissä. Siksi itsevarma, leveä hännän heilutus osoittaa, että kyseessä on todellista koiran rakkautta.

2. Koirasi rakastaa sinua jos se nuolee naamaasi

Koiran nuolemisen taustalta löytyy paljon eri syitä. Esimerkiksi emokoirat hoitavat ja lohduttavat pentujaan kielellään. Samoin ystävällinen nuoleminen voi olla merkki alistumisesta tai luottamuksesta koiralauman jäsenten välillä. Näin ollen voimme pitää tätä merkkinä koirasi ja sinun välisestä yhteydestä.

 
Owner holding dog

3. Koirasi rakastaa sinua jos se katsoo sinua silmiin

Koiran ilmeet ja katse kertovat paljon siitä, miten se suhtautuu sinuun. Jos koirasi katselee sinua kohti rennosti, suu auki ja kulmakarvat koholla, voit olla varma, että se on merkki rakkaudesta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kehonkieli riippuu aina asiayhteydestä. Tämä iloinen ilme on eri kuin hermostuneen tai aggressiivisen koiran katsekontakti.

4. Koirasi rakastaa sinua jos se käpertyy viereesi

Villikoirat nukkuvat käpertyneinä yhdessä pysyäkseen lämpiminä ja turvassa. Koirasi pitää sinua rakkaana kumppanina, jos se nojautuu sinuun tai käpertyy lähellesi. Joten nojaapa koirasi sinuun sohvalla tai halaa sängyssä, halaa sitä takaisin, niin se tietää, että rakkaus on molemminpuolista!

5. Koirasi rakastaa sinua jos se tulee sinua ovelle vastaan

Mikään ei voita sitä, kun koira tulee sinua ovelle vastaan pitkän työpäivän jälkeen - se on todellinen itsetunnon buustaus!

Pelkkä ilo siitä, että koirasi näkee sinut jälleen, näkyy selvästi. Olet koirasi perheenjäsen, ja se, että olet taas kotona, tarkoittaa, että maailmassa on kaikki hyvin.

6. Koirasi rakastaa sinua jos se yrittää lohduttaa sinua

Todisteet viittaavat siihen, että koirat saattavat yrittää lohduttaa omistajiaan, jotka vaikuttavat ahdistuneilta - jopa ilman, että se olisi koiralle itselleen erityisen mieluisaa tai hyödyllistä.

Onko koirasi koskaan tullut halaamaan sinua, kun olet itkenyt, tai tuonut lempi purulelunsa, kun olet ollut sairaana sängyssä? On mahdollista, että tämä johtuu siitä, että koira tunnistaa sinun voivan huonosti ja saatat tarvita hieman rakkautta. Mielestämme tämä on varmasti maailman suloisin asia!

Jokainen koira on ainutlaatuinen ja osoittaa rakkautta omalla tavallaan. Miten sinun koirasi osoittaa rakastavansa sinua?