Miten koiran päivähoito on hyväksi koirallesi?

Author picture Inka

Mitä on koiran päivähoito?

Koiran päivähoidon konsepti on hieman kuten lasten päiväkoti. Sen sijaan että lapsesi menisi päiväkotiin, koirasi menee työpäivän ajaksi lemmikinhoitajan luokse, jossa sen kanssa ulkoillaan, leikitään ja sille pidetään seuraa.

Koiran päivähoidon suosio on kasvanut valtavasti viime vuosina. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että nykyajan työnteon ja lemmikin omistamisen yhteensovittaminen on yhä haastavampaa.

Lemmikinhoitajalle on yleensä mahdollista esittää erityistoiveita, kuten lenkkeily, päiväunet, kouluttaminen tai ihan vaan rapsutukset. Mikäli koirasi nautti muiden koirien seurasta, voi päivähoito olla myös hyvä mahdollisuus uusien koiraystävien tapaamiseen.

Mikäli koirallasi on erityistarpeita, on nämä hyvä käydä läpi lemmikinhoitajan kanssa. Erityistoiveita voi olla esimerkiksi koirasi pitäminen omassa tilassa erossa muista koirista ja ihmisistä, tai jopa lääkkeiden antaminen.

Miksi koiralle on tärkeä keksiä tekemistä työpäivän ajaksi?

Lemmikille voi olla hankala keksiä tekemistä päiväsaikaan, kun itse teet töitä. Tämä on kuitenkin tärkeää lemmikkisi terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, etenkin jos työskentelet muualla kuin kotona.

Lisäksi mikäli teet töitä kotoa käsin, on oman työsi tuottavuuden vuoksi tärkeää ettei lemmikkisi jatkuvasti hypi silmille ja häiritse työntekoasi. Tämä on taatusti yleisempi haaste kuin ennen, sillä monelle etätyö on edelleen arkipäivää.

Miksi koiran päivähoito on hyväksi sekä koiralle että omistajalle?

1) Koirasi fyysinen terveys

Koirasi tarvitsee päivittäin liikuntaa ja virikkeitä, jotta sen lihakset, luut ja nivelet pysyvät hyvässä kunnossa. Liikunta estää koiraasi myös lihomasta liikaa, sekä ennaltaehkäisee tästä johtuvia ongelmia. Yleisiä ongelmia, jotka usein johtuvat liikalihavuudesta, ovat muun muassa diabetes, sydänsairaudet sekä lihas- ja nivelongelmat.

Lisäksi hyvin liikutettu karvaturri nukkuu sikeämmin ja on päivisin tyytyväisempi.

2) Käytösongelmien ennaltaehkäisy

Jos jätät koirasi yksin kotiin työpäivän ajaksi, voit huomata sen kokevan jonkinasteista eroahdistusta. Tämä voi vaihdella lievästä äärimmäiseen ahdistukseen, ja voi johtaa ei-toivottuun käytökseen. Esimerkiksi ahdistuneet koirat voivat pureskella kenkiä, raapia huonekaluja, kaivaa kuoppia sekä haukkua tuntikausia. Tämä voi olla hyvin stressaava ja vahingollinen kokemus koiralle sekä asettaa sinut negatiiviseen valoon naapureiden silmissä.

3) Mahdollisuus sosiaalistamiseen

Koiran päivähoito voi olla erityisen hyödyllinen, mikäli koirasi rakastaa muiden koirien seuraa tai vasta opettelee kanssakäymistä muiden koirien ja ihmisten kanssa. Kokenut koiranhoitaja pystyy huolehtimaan koirasi turvallisuudesta muiden koirien seurassa.

Lisäksi hoitaja voi ylläpitää haluamiasi koulutusrutiineja. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä sisäsiistiksi opettelussa tai pennun hihnaharjoittelussa. Johdonmukainen harjoittelu tuottaa nopeasti tulosta, ja sosiaalistamisen tulokset huomaa varmasti jo seuraavan kerran kun käytte koirapuistossa.

4) Omaan työhösi keskittyminen

Keskittyminen työhön kotoa käsin voi olla haastavaa, erityisesti jos koirasi jatkuvasti häiritsee sinua. Koiran päivähoito poistaa tämän häiriötekijän ilman huolta ja syyllisyydentuntoa. Saat työsi tehtyä, ja koirasi tulee liikutettua - mikä tarkoittaa enemmän aikaa rapsutuksille ja halailulle myöhemmin!

5) Oma mielenrauhasi

On täysin normaalia olla huolissaan koirasta työpäivän aikana, mikäli et työskentele kotoa käsin. Monella työtä tekevällä on pitkät työvuorot, ja saatat tuntea syyllisyyttä jos koirasi on yksin kotona koko päivän. Koiran päivähoito onkin täydellinen ratkaisu työn ja kodin tasapainon sekä oman mielenrauhan pitämiseen.

How do I find Doggy Daycare near me? Kuinka löydän koiran päivähoitoa läheltäni?

Koiran päivähoitoa tai muita palveluita on helppo löytää Pawshakesta. Varataksesi lemmikinhoitajan valitse etusivun valikosta haluamasi palvelu sekä kaupunki ja paina ’Etsi’. Tämän jälkeen pääset valitsemaan päivämäärät, ja näet kuka lähelläsi oleva lemmikinhoitaja on varattavissa haluamanasi aikana. Kun löydät profiilin joka sopii tarpeisiisi, lähetä lemmikinhoitajalle viesti, ja sovi tutustumistapaaminen. Mikäli kaikki menee hyvin, voit palata Pawshaken sivuille viimeistelemään varauksesi.

Varaa koiran päivähoito