Kuinka välttää lemmikin lämpöhalvaus

Author picture Pawshake

Kesä on vihdoinkin täällä! Lämpimät kelit tuntuvat olevan vaihtelevia, joten aurinko houkuttelee ulos rannalle heti, kun se pilvien lomasta pilkahtaa. Nyt on aikaa ulkoiluttaa koiria, mennä puistoon, rannalle, telttailemaan ja ihan vaan pitämään hauskaa ystävien ja perheen kanssa. Koirat rakastavat ulkoilua ja leikkimistä, mutta myös muita lemmikkejä voi ulkoiluttaa esim. valjaissa tai suurissa tarhoissa ja häkeissä.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikkei ulkona lämpötilat nousisikaan kovin korkealle, voi lämpö olla jo tarpeeksi lemmikeillemme. Varsinkin sisätiloissa lämpötila voi nousta nopeasti, jos tuuletusta on hankala toteuttaa. Esimerkiksi lasitetuille parvekkeille ei koskaan saa jättää mitään eläintä valvomatta, sillä jopa epäsuorasti porottava aurinko nostaa lämpötilaa nopeasti.

Mikä lämpöhalvaus on?

Lämpöhalvaus, eli hypertermia (hyperthermy) on riskinä, kun kehon lämpötila nousee selkeästi yli normaalin rajan. Koirien ruumiinlämpö on hieman korkeampi kuin ihmisten yleensä noin 38°C:sta noin 39.5°C:seen - jos koira oleskelee suorassa auringonvalossa pitkään, tai on huonosti ilmastoidussa paikassa, ruumiinlämpö alkaa nousta nopeasti. Mikäli koira ei pääse tilasta pois, voi sille aiheutua väsymystä, nestehukkaa, monielinvaurioita ja hengenvaara.

Mitkä ovat lämpöhalvauksen oireita?

Ensimmäiset oireet ovat läähätys ja tihenevä sydämen syke. Koirilla ei ole hikirauhasia, joten niiden täytyy läähättää tasatakseen ruumiinlämpöänsä. Veri kiertää koiran suuressa kielessä nopeasti, joka jäähdyttää koko koiran kehoa. Tästä syystä koirien tiloissa täytyy olla hyvä ilmastointi - niiden täytyy saada jostain viileätä ilmaa läähättämistä varten.

Jos läähättäminen ei auta, eikä kuumasta tilasta ole vieläkään päästy pois, koiran lämpötila nousee yli 40°Celsiuksen. Silloin alkaa ilmestymään jo muita oireita. Limakalvot alkavat punottaa ja koira alkaa yrittää jäähdyttää kehoansa juomalla. Tämän jälkeen koira voi alkaa hallitsemattomasti kuolaamaan ja yrittää etsiä vettä juotavakseen. Seuraavaksi koira voi alkaa jo oksentelemaan sekä/että ripuloimaan. Tässä vaiheessa keho yrittää vielä pärjätä kohoavan ruumiinlämmön kanssa, jotta se voisi suojella tärkeimpiä sisäelimiä sekä aivojen toimintaa.

Nyt viimeistään on kiire saada tilanne hallintaan, sillä hetken päästä lemmikki on välittömässä hengenvaarassa. Silmät saattavat alkaa näyttämään lasittuneilta, eläin ei enää pysty kävelemään kunnolla ja saattaa saada tärinäkohtauksia. Kouristuskohtaukset vievät eläimen koomaan ja lopulta eläin kuolee, kun keho ei enää pysty selviytymään kuumuuden kanssa.

Kuinka estää lämpöhalvaus?

Ennaltaehkäisy on aina paras vaihtoehto! Ehdottomasti myös lämpöhalvauksen kanssa:

  • Ulkoiluta koiraasi päivän viileämpinä tunteita, esim. aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Lämpötila on yleensä korkeimmillaan keskipäivän aikaan, mutta tarkista säätiedotus ennen aikataulujen suunnittelemista. Pilvisempinä ja sateisina päivinä voi liikkua ulkona vapaammin.
  • Ota lenkille mukaan vesipullo ja tarjoa koirallesi usein vettä. Monet lemmikit pystyvät olemaan juomatta tuntikausia, kunnes niille tulee erittäin jano. Jos lemmikkisi alkaa hotkimaan vettä, se saattaa puklata kaiken juomansa vede ulos. Tällöin keho ei saa tarpeeksi nesteytystä - huolehdi, että annat koirallesi lisää vettä ja vahdi sen juomista. Yleensä tähän auttaa se, että pitää vettä aina kaikkina aikoina tarjolla. Tällöin hotkimista ei tapahdu niin paljon. Myös ruoan sekaan voi lisätä vettä, jolloin nesteytystä tapahtuu syömisen sivussa.
  • Jos lemmikkisi ei millään halua juoda, voit hellästi kostuttaa sen suuta, polkuanturoita ja mahaa, sillä koirat käyttävät myös kehon alaosia jäähdyttämiseen. Älä kuitenkaan suihkuta vettä suoraan kovalla paineella hanasta tai heitä jääkylmää vettä koirasi päälle liian nopeasti, sillä se voi aiheuttaa shokin liian nopean lämpötilan vaihtumisen takia! Huom: Älä kastele koko koiran turkkia, sillä se lämmittää koiraa entisestään jäädessään muhimaan turkin sisälle.
  • Pidä koirasi turkki lyhyenä, varsinkin paksuturkkisilla koirilla. Jos et omaa tarvittavia trimmausvälineitä itse, kannattaa suosia paikallisia trimmaajia. Muista varata aika ajoissa, sillä suosituimmat trimmaajat ovat kiireisiä varsinkin kesäisin.
  • Varmista, että koirasi pääsee aina tarvittaessa varjoon. Usein lemmikit rakastavat auringonottoa, ja joskus ne eivät välttämättä tajua siirtyä lämmöstä pois. Varsinaisia auringonpalvojia kannattaa vahtia - auringonvaloon nukahtanut lemmikki ei välttämättä huomaa siirtyä ajoissa varjoon.
  • Pidä huolta lemmikkisi ruokavaliosta (muista suosia lajityypillistä ruokintaa, lihansyöjille lihapitoista ruokaa ja kasvissyöjille kasvisruokaa) sekä pidä useita vesikippoja saatavilla. Voit myös tehdä jäädytettyjä herkkuja - lisää esim. ruokanappuloita veteen ja laita astia pakastimeen. Koirat rakastavat näitä jääpalaherkkuja!
  • Älä koskaan jätä koiraasi autoon, vaikka jättäisit ikkunan raolleen. Lemmikki ei pääse autosta pois ja auton sisälämpötila nousee erittäin nopeasti aurinkoisella säällä. Yksin auton jääminen voi myös saada lemmikin stressaantumaan, joka jo itsessään nostaa koiran ruumiinlämpöä helposti.

Kuinka lämpöhalvausta hoidetaan?

Jos huomaat koirallasi lämpöhalvauksen ensimmäisiä oireita, toimi näin:

  • Tarjoa lemmikillesi raikasta viileätä vettä (ei jääkylmää)!
  • Vie lemmikkisi paikkaan, jossa on hyvä ilmastointi ja/tai joka on varjossa. Jos autossasi tai kotonasi on ilmastointilaite, voitte mennä myös sinne.
  • Kostuta lemmikkisi jalkoja ja suuta vedellä, jotta sen keho tottuu viileyteen, jonka jälkeen voit suihkuttaa vettä (hellästi!) mahaan ja jaloille. Voit myös käyttää märkiä pyyhkeitä tai pyyhkeisiin käärittyjä jääpakkauksia/pakastepusseja (huom: jääpakkauksia ei saa koskaan laittaa suoraan iholle).

Digitaalisella kuumemittarilla seuraat koirasi lämpötilaa helposti. Jos lämpö nousee 40°C tai sen yli, soita eläinlääkärille välittömästi. Jos et omista lämpömittaria, tai et ole varma tilanteesta, vie lemmikkisi päivystävälle eläinlääkärille jokatapauksessa - tai vähintäänkin soita ensin. Lämpöhalvaus on hätätilanne!

Eläinlääkäri Anna Abdala - BVM

Love That Pet