Koiran kanssa matkustaminen: vinkit lemmikkiystävälliseen lomaan

Author picture Pawshake

Onko olemassa mitään parempaa, kuin lemmikin kanssa lomaileminen? Matkustamisen ei pitäisi kuitenkaan olla hauskaa vain lemmikinomistajille - on tärkeää, että koirasi nauttii myös. Siksi kirjoitimme tärkeimmät vinkit, jotta seuraava matkanne onnistuu täydellisesti.

Valitse päämääräsi

Suunnitteletko tänä vuonna lomaa, jonne otat myös lemmikkisi mukaan? Aloita siis etsimällä lemmikkiystävällinen kohde. Kaupunkiloma ei välttämättä ole paras vaihtoehto koiran kanssa, mutta esimerkiksi leirintäalue saattaa olla suorastaan paratiisi koirasi mielestä! Tämä kuitenkin riippuu täysin koirastasi, valitse sen persoonallisuuden mukaan sopiva paikka. Vaikkakin jotkut koirat eivät stressaannu matkustamisesta, pitkä matka voi silti väsyttää ja olla hieman hämmentävääkin. Suosittelemmekin siis lähikohteita heille, jotka eivät ole ennen ottaneet koiraansa mukaan matkalleen. Näin voitte palata helposti takaisin kotiin, mikäli matkalla tulee ongelmia. Esim. koiraystävälliset leirintäalueet ja hotellit ovat hyviä vaihtoehtoja.

Matkavalmistelut

  • Mikrosiru: varmista, että koirasi on mikrosirutettu. Huom: monissa maissa tämä on pakollista, huomioi siis mikäli olette menossa ulkomaille. Tarkista myös tietojen ajantasaisuus, siltä varalta, että koirasi pääsisi karkuun. Voit lukea lisää artikkelistamme, mitä tehdä jos koirasi karkaa
  • Passi: Koirasi tarvitsee Eurooppalaisen lemmikkipassin, jos olette matkustamassa ulkomaille. Mikäli koirallasi ei passia ole, saat sen helposti lähimmältä eläinlääkäriltäsi.
  • Rokotukset: useimmat matkakohteet vaativat mm. rabiesrokotuksen, mutta tämä riippuu kohteestasi. EU-maissa matkustaminen on helpointa, sillä lähes samat säännökset koskevat jokaista maata.

    Tuontivaatimukset voivat myös vaihdella maittain. Jotkut maat vaativat ylimääräisiä asiakirjoja, rokotuksia tai koirasi voi joutua tietyksi aikaa karanteeniin. Lue lisää EU:n sisäisestä matkustamisesta lemmikin kanssa ja lemmikin kanssa matkustamisesta EU:n ulkopuolella.

    Lentämällä matkustaminen

    Koiran kanssa lentäminen on haaste, muttei lainkaan mahdotonta. Varmista, että ilmoittaudut tarpeeksi ajoissa lemmikkisi kanssa. Yleensä pienet koirat voivat matkustaa mukanasi ja suuret koirat matkustavat matkatavaroiden kanssa omalla alueellaan.

    Molempia vaihtoehtoja varten tarvitset kuljetuslaukun tai -laatikon. Lentoyhtiöt määrittävät omat kriteerinsä matkustuslaatikoiden maksimikoolle, joten tarkista heidän sivultaan ajantasaiset tiedot. Vinkki: pyörillä varustettu laukku/laatikko voi olla hyvä vaihtoehto, kun mietit lentokenttien pitkiä kävelymatkoja. Muista totuttaa koirasi uuteen matkustuslaukkuun hyvissä ajoin ennen matkaa. Voit esim. jättää laukun lattialle ja tarjoilla koiran ruoan siellä - tällöin yhdistät mukavia muistoja laukkuun, ja koira menee sinne mielellään. Voit myös tehdä pienen matkan läheiseen lemmikkiliikkeeseen laukun (ja koiran) kanssa.

    Autolla matkustaminen

    Oletteko lähdössä automatkalle? Siinä tapauksessa muista ostaa autovaljaat, jotka kiinnitetään turvavyöhön, ellei koirasi matkusta takaosassa autohäkissä. Jos koirasi ei ole tottunut matkustamaan autossa pitkiä matkoja, aloita totuttaminen ennen matkaa. Käyn ensin lyhyillä matkoilla, esim. 10minuutin ajelulla, ja pidennä matkaa sitä mukaa kun koira näyttää tottuvan matkan kestoon.

    Jotkut koirat voivat kärsiä matkapahoinvoinnista autossa. Aluksi kannattaa kokeilla hidasta totuttamista matkoihin, mutta jos sekään ei auta, voi eläinlääkäri määrätä matkapahoinvointilääkkeitä. Varmista myös, että pidät auton hyvin ilmastoituna, että ajat varovasti ja pidätte pissa- ja kävelytaukoja. Jotkut koirat voivat paremmin, jos he voivat itse päättää katsovatko ikkunasta ulos vaiko eivät - jotkut taas päinvastoin.

    Matkustamisen aikana

    On hyvä käydä pitkällä rauhallisella kävelyllä ennen matkalle lähtöä, tällöin koirasi on rauhallisempi matkan aikana. Pidä raikasta vettä saatavilla, myös matkan aikana. Ruokaa ei kannata antaa pariin tuntiin ennen matkan alkamista, jottei matkustuksen aikana tulisi huono olo.

    Jos matkustatte autolla, on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei autossa tule liian kuuma. Muista, että koirien kehonlämpötila on normaalisti paria astetta korkeampi kuin meidän, joten lämpöhalvaus voi tulla nopeastikin (tietyissä olosuhteissa). Jos autossa on kuuma ilmastoinnista huolimatta, pitäkää taukoja ja anna koirasi silloin tuulettua varjossa. Tarjoa raikasta vettä, esim. jääpalojen kanssa, jos koirasi ei suostu juomaan. Mainitaan vielä kaiken varalta - älä jätä koiraasi yksin autoon. Auton sisälämpötila voi nousta hyvin nopeasti, ja tämä voi olla koirallesi kohtalokasta.

    Lemmikinhoitajan varaaminen matkan aikana

    Matkasi aikana saatat haluta tehdä jotain ilman koiraasi. Saatat esim. käydä jossain museossa tai luonnonpuistossa, joihin koiria ei saa tuoda. Onneksi Pawshake on aktiivinen monissa maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Englannissa. Voit siis varata lemmikinhoitajan myös lomallasi! Näin pääset nauttimaan kaikesta, mitä määränpäälläsi on tarjota.

    Ota siis yhteyttä kansainvälisiin lemmikinhoitajiimme sovelluksemme kautta. Lataa Android tai iOS -sovellus ja syötä hakukenttään lomasi määränpää. Voit tehdä myös saman nettisivumme kautta.

    Näppärää - pakkauslista koirallesi

    On parempi ottaa hiukan liikaa tavaraa mukaan, kuin liian vähän. Muista ottaa mukaan:

    • Eurooppalainen lemmikkipassi
    • Kaulapanta, hihna + nimilaatta
    • lemmikin kuva ja kuvaus (myös kohdemaan kielellä)
    • Matkustuslaukku/laatikko
    • Kuivaruokaa ja pureskeltavaa
    • Suosikki tyyny / peti
    • Suosikkileluja
    • Kakkapusseja
    • Harja / kampa
    • Juoma-astia ja vesipulloja
    • Pitkä hihna, esim. leirintäalueita varten
    • Tarrarulla/karvanpoistorulla
    • Tassuvaha (pitkiä kävelyjä varten)
    • Pelastusliivi (laivareissuille)
    • Takki/sadetakki
    • Lääkkeet, ensiapulaukku
    • Punkkipihdit
    • Hiukan talouspaperia ja pieni pullo pH-neutraalia pesuainetta

    Jääkö koirasi mieluummin kotiin?

    Jos koirasi on sairastunut, vanha, raskaana tai uusia tilanteita jännittävä - voi olla parempi jättää koira oman kodin rauhaan. Ethän pakota koiraasi mukaan, jos se stressaantuu matkustamisesta liikaa. Voit aina etsiä Pawshakelta lemmikinhoitajan, joka pitää koirastasi huolta kuin omastaan. Voit etsiä hoitajan omaan kotiisi, ja viedä koirasi hoitajan luokse - riippuen, mikä sinusta ja koirastasi tuntuu parhaimmalta. Näin koirasikin nauttii lomasta - Varaa lemmikinhoitaja