Eroahdistus ja kuinka ehkäistä sitä

Author picture Inka  - päivitetty: 28/05/2021

Mitä tarkoittaa lemmikin eroahdistus?

Eroahdistuksella tarkoitetaan sitä, kun lemmikki kokee erittäin suurta stressiä ollessaan yksin tai erossa omistajastaan. Se voi olla hyvin kurja kokemus lemmikille, sekä luoda omistajalle isoja ongelmia. Lemmikit usein purkavat patoutuneen energiansa ja pelkonsa kaivamiseen, haukkumiseen, pureskeluun, raapimiseen sekä uusiin paikkoihin pissaamiseen. Pahimmillaan lemmikki voi jopa satuttaa itseään yksin ollessaan.

Eroahdistukseen voi olla monia syitä, kuten töihin tai kouluun paluu. Aluksi koti on täynnä tuttuja kasvoja ja yhtäkkiä lemmikkisi onkin täysin yksin ja tylsistynyt. Tässä tilanteessa eroahdistus on siis täysin ymmärrettävää!

Tietyt rodut voivat myös olla alttiimpia eroahdistukselle kuin toiset. Tai ehkä lemmikkisi on käynyt läpi traumaattisen kokemuksen, joka johtaa eroahdistukseen.

Sad golden retriever

Miksi minun tulisi olla huolissani eroahdistuksesta?

Moni on hankkinut koiran tai kissan pandemian aikana, mikä on toisaalta ihana asia. Kuitenkin tässä piilee riski, että uusi (tai vanha) lemmikki on nyt täysin tottunut siihen, että olet jatkuvasti kotona.

Suuri muutos arkisissa rutiineissa voi olla stressaavaa eläimelle. Tämän vuoksi sinun tulisi tehdä jonkinlainen suunnitelma ennen toimistolle palaamista, jotta minimoit lemmikkisi kokeman eroahdistuksen. On tärkeää pitää mielessä lemmikkisi hyvinvointi ja onnellisuus, kun elämä taas vähitellen palaa takaisin normaaliksi.

Eroahdistuksen ehkäisemiseksi ota nämä asiat huomioon ennen toimistolle paluuta:

Harjoittele etukäteen

Älä jätä tätä viime tinkaan: luo säännölliset nukkumaanmeno-, leikki-, ja ruokailurutiinit jo nyt, jotta toimistolle palatessasi ne muuttuvat mahdollisimman vähän.

Lisäksi voit jo nyt harjoitella ‘töihin lähtemistä’ aamuisin. Aivan kuten teatterin kenraaliharjoituksessa! Herää ajoissa, syö aamupala, vaihda työvaatteet ja etsi avaimet. Jätä purulelu tai muuta tekemistä ja laita jotain rauhoittavaa musiikkia taustalle. Aloita jäämällä kotiin, jottei lemmikkisi ala panikoida kun aloitat tämän aamurutiinin. Tämän jälkeen lähde pois lyhyeksi aikaa ja pikkuhiljaa kasvata poissaoloasi.

Muista pysyä rauhallisena ja rentona kun harjoittelet tätä. Äläkä koskaan rankaise tai huuda lemmikillesi jos se ei suostu yhteistyöhön: kärsivällisyys on kaiken A ja O. Jos lemmikkisi alkaa stressaamaan liikaa, ota askel taaksepäin ja yritä myöhemmin uudelleen.

Suunnittele lenkit aamuin illoin

Ota tavaksi leikkiä ja liikkua kissan tai koirasi kanssa aikaisin aamulla sekä myöhään päivällä. Tämä helpottaa lemmikkisi tottumista rutiineihisi. Lisäksi tällaisen aktivoinnin jälkeen lemmikkisi todennäköisemmin jää lepäämään eikä ole niin levoton.

Dog in green field

Harkitse lemmikinhoitajan palkkaamista

Saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä meidän suustamme, mutta tämä voi todella auttaa lemmikkiäsi eroahdistuksessa. Hoitaja voi käydä pyörähtämässä lemmikkisi luona antamassa rapsutuksia ja haleja sillä aikaa kun olet itse töissä. Hän voi jopa käydä koirasi kanssa lenkillä, mikäli et itse ehdi.

Harjoittele tätä lemmikinhoitajan kanssa muutaman kerran ennen kuin palaat takaisin toimistolle. Tällä tavoin autat kissaasi tai koiraasi tottumaan uuteen ihmisystävään.