5 vinkkiä uuden kissan tapaamiseen

Author picture Inka  - päivitetty: 05/10/2023

Kuinka uutta kissaa tulisi lähetyä?

Kissanhoitajana tapaat usein uusia kissoja. Nämä viisi vinkkiä auttavat kissanhoitajia "puhumaan kissaa" ja tekemään hyvän ensivaikutelman karvaisiin asiakkaisiinsa.

1) Saapuminen kissan kotiin

Jos tulet asuntoon, jossa asuu sinulle entuudestaan tuntematon kissa, pysy hiljaa ja kunnioita sen aluetta.

On parasta olla tuomatta mukanasi mitään, mikä saattaa aiheuttaa yhtäkkistä ääntä. Jätä esimerkiksi rypistyvät ostoskassit autoon tai ulos. Samoin on hyvä myös ottaa pois kengät, jos niistä kuuluu kovaa ääntä. Näin vältyt siltä, että kissa pelästyy sinua, ja edesautat luomaan luottamuksellisen suhteen.

Kissanpentu istuu sängyllä

 

2) Kissan tapaaminen ensimmäisen kerran

Kun tapaat kissan ensimmäistä kertaa, älä ryntää sen luo ja yritä halailla tai silittää sitä.

Käytä sen sijaan aikaa rauhoittaaksesi kissaa istumalla tai kyykistymällä avoimessa tilassa lähellä kissaa. Omistajan on myös hyvä osallistua ensimmäiseen tapaamiseen, jotta kissa voi tuntea olonsa mukavammaksi lähelläsi.

Jos kissan omistaja on kanssasi, keskustelkaa hiljaa ja yritä jättää kissa kokonaan huomiotta. Tämä voi olla vaikeaa, varsinkin kun kissat ovat niin söpöjä! Mutta ota rauhassa ja anna kissan tulla luoksesi itsenäisesti.

3) Katsekontaktin ottaminen kissan kanssa

Oletko koskaan miettinyt, miksi kissat näyttävät aina olevan eniten kiinnostuneita niistä ihmisistä, jotka kiinnittävät niihin vähiten huomiota? Katsekontakti voi olla kissalle pelottavaa, joten yritä olla katsomatta sitä suoraan silmiin, jos se ei vielä tunne sinua.

Jos kuitenkin haluat ottaa katsekontaktin, katkaise ajoittain suora näköyhteys toistuvilla hitailla silmänräpäyksillä osoittaaksesi kissalle, että olet rento ja tyyni.

Oranssiraidallinen kissa makaa lattialla silmät kiinni

 

4) Tiedosta oma kehonkielesi

Voittaaksesi kissan luottamuksen sitä hoitaessasi pysy matalalla tai lähellä sen tasoa, jotta vältyt menemästä kissan ylle. Ojenna kätesi tai sormesi, jotta kissa voi haistella sitä ja oppia tuntemaan tuoksusi.

Jos kissa vaikuttaa tuntevansa olonsa mukavaksi, voit silittää sen otsaa, leukaa tai poskia. Kissan poskissa on tuoksurauhasia, jotka vapauttavat rauhoittavia feromoneja, kun niitä hierotaan jotain vasten. Tästä syystä kissat rakastavat hieroa poskiaan eri asioita vasten!

Nämä feromonit toimivat myös rauhoittavien tuotteiden, tai raapimisenestoaineiden perustana. Voit suihkuttaa tai levittää tällaista tuotetta kissaasi stressaavina aikoina, kuten tavatessasi uuden kissanhoitajan.

Yritä olla taputtamatta kissaa koko pituudelta (päästä häntään), kun tapaat sen ensimmäisen kerran. Syy tähän on se, että tämä voi saada kissan yli-innostumaan, kun haluat sen rauhoittuvan.

5) Opettele kissan kehonkieltä

Ryhdin, hännän ja korvien asennon sekä silmien perusteella kissa voi sanoa paljon puhumatta ollenkaan! Ja tästä ammattimaisten kissanhoitajien on tärkeää oltava tietoisia, kun he tapaavat uusia kissoja.

Tässä on joitain yleisimpiä kissan kehollisia viestejä ja mitä mikäkin käyttäytyminen tarkoittaa:

  • Korvat taaksepäin tai litistyneet: Uhattu tai peloissaan - älä mene kissan lähelle kun sillä on korvat takana, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä.

  • Korvat liikkuvat paljon ylös, alas ja sivuttain: Epävarma, varuillaan

  • Häntä suoraan ylöspäin tai rennosti taaksepäin: Ystävällinen, rento

  • Häntä suoraan ylöspäin ja pörröinen: Peloissaan, vihainen

  • Häntä käpristynyt kuin kysymysmerkki: Ystävällinen, utelias

  • Häntä vartalon alle työnnettynä: Alistuva, peloissaan

  • Häntä heiluu: Vihainen, puolustava tai metsästystilassa

  • Selälleen kääntynyt ja vatsan paljastaminen: itsensä haavoittuvaiseksi tekeminen tarkoittaa, että kissa luottaa sinuun. Älä kuitenkaan unohda, että monet kissat eivät pidä vatsan silityksestä tai hieronnasta.

Harmaa kissa makaa tuolilla

 

Näiden merkkien tunteminen ja harjoitteleminen voi auttaa sinua tulemaan paremmaksi kissanhoitajaksi. Ja iloinen kissa tarkoittaa onnellisia omistajia ja lisää varauksia sinulle.

Haluatko ryhtyä kissanhoitajaksi? Tarvitsemme luotettavia ja rakastavia kissanhoitajia juuri nyt. Jos tämä kuulostaa sinulta, liity yhteisöömme klikkaamalla alta.

 

Löydä lemmikinhoitaja