Pawshake logo
Lea

Luotettava hoitaja koirallenne

Espoo
4 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Otettu yhteyttä viimeksi eilen
11 h sitten
Viimeksi nähty
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Lea

Olen työssäkäyvä perheen äiti, joka tekee pääsääntöisesti etätöitä kotona. Koiranhoito onnistuu näin myös loma-aikojen ulkopuolella, niin ettei lemmikkinne joudu olemaan pitkiä aikoja yksin. Lemmikkien hoitamiseen osallistuvat minun lisäksi teini-ikäiset lemmikkejä rakastavat tyttöni. Hoidan rakkaudella koiraanne, luotettavasti ja huomioiden kaikki lemmikkinne tarpeet, pidän myös huolen, että samoin tekevät valvonnassani tyttöni.

Pidän koirista ja niiden kanssa liikkumisesta luonnossa, johon kodistamme on lyhyt matka. Asuinalue on rauhallinen. Piha on iso ja kauttaaltaan aidattu. Olen tottunut käsittelemään erilaisia koiria vuosien varrella. Minulla on aikaisemmin ollut englanninsetteri ja saksanpaimenkoira. Saksanpaimenkoira oli palveluskoira, jota koulutin yhteistyössä ammattikouluttajan kanssa esim. etsimään esineitä luonnosta ja yleisiä käytöstapoja. Olen aikaisemmin hoitanut muiden koiria onnistuneesti. 

Olen sitoutunut ja tunnollinen lemmikkinne hoitaja. Hoidan lemmikkejä rakkaudella ja sitoudun siihen mitä lupaan. Ennen hoitojaksoa haluan tutustua lemmikkiinne ja teihin sekä sopia mitkä käytännöt teillä on ollut koiranne hoidossa. Takaan hoitojaksolle korallenne turvallisen hoitajan ja viihtyisän ympäristön.

Meillä ei ole tällä hetkellä lemmikkejä, mutta toivoisimme, että teidän lemmikkinne voisi tulla meille hoitoon tai me teille hoitamaan heitä. Meillä on iso aidattu takapiha, jossa koiralla on mahdollisuus olla leikkimässä. Metsäpolut lähtevät läheltä kotiamme ja tulemme ulkoiluttamaan koiraa säännöllisesti metsässä (niin sovittaessa). 

Lenkkini ovat tavallisesti 3-6 km metsäpoluilla. Jos käyn luonanne aamulenkki on n. 1-2 km ja illalla pidempi. Talonvahtina voin tarkistaa ettei tiloihin ole murtauduttu tai mitään poikkeavaa tapahtunut.

Yhteydenpito hoitajaan onnistuu helposti esim. WhatsApp tai Snapchat kautta. Voin laittaa hoitojaksolta kuvia lemmikkinne kuulumisista.  Minut tavoittaa parhaiten klo 6.30-7.30 tai illalla klo 17-21.

 Hoidan vain rokoitettuja koiria.

Hoitajan Lea palvelut

Hoitajan kotona

Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
4.99 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
60 EUR
/

Lea tarjoaa myös

Trimmaus

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja -ulkoilutuksessa peruutusehto on aina Joustava: täysi rahojen palautus jos varaus perutaan viimeistään kello 12 varausta edeltävänä päivänä. Tämän jälkeen 50% palautus. Palautusta ei voida myöntää varauksen alkamispäivän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Taru, 2022-06-29

Lea ja hänen perheensä hoiti kissojamme ollessani lomalla. Yhteydenpito oli todella sujuvaa ja kaikki sujui mutkattomasti. Suosittelen heitä lämpimästi lemmikkien hoitajiksi!

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Jami, 2022-06-05

Kaikki sujui hyvin. Yhteydenpito oli sujuvaa ja koirani erityistarpeet huomioitiin hyvin.

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Lea kodista

Hyväksytyt lemmikit

Koirien koot
0-20 kg
Koiran iät
1-20 vuotta

Hoitajan Lea koti

Suuri ulkoilualue
Yli 10-vuotiaita lapsia
Aidattu takapiha

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+5 vuotta kokemusta

Tilastot

Lea

Lea

Luotettava hoitaja koirallenne

Espoo
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Lea

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja -ulkoilutuksessa peruutusehto on aina Joustava: täysi rahojen palautus jos varaus perutaan viimeistään kello 12 varausta edeltävänä päivänä. Tämän jälkeen 50% palautus. Palautusta ei voida myöntää varauksen alkamispäivän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Lea