Minttu

Kokenut läsnä oleva hoitaja koiralle!

Vantaa
2 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Viimeksi varattu 6 päivää sitten
Otettu yhteyttä viimeksi 7 päivää sitten
6 h sitten
Viimeksi nähty
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Minttu

Olen Minttu, 23 vuotias nainen Tikkurilasta. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta. Lasten isän amstaffi on usein luonamme hoidossa. Asumme rivitalossa, jossa on aidattu takapiha. Kotimme on koiraystävällinen. Löytyy erilaisia koiran leluja ja tilaa on olla, ulkoilemme päivittäin lasten kanssa ja koira on tervetullut mukaan. Meillä saa tulla sohvalle ja nukkua vieressä.

Vaatimuksenani on että koira pärjää tarvittaessa tunnin tai pari yksin kotona eikä tuhoa paikkoja. Pyrimme suunnittelemaan kuitenkin menot hoidon ajan niin, ettei koiran juurikaan tarvitse yksin olla :)

Meillä on kaksi koiriin tottunutta lasta, tokaluokkalainen ja eskarilainen. Lapset tietävät kuinka olla koiran kanssa ja tarvittaessa osaavat antaa olla rauhassa. Koirapuisto löytyy myös lähistöltä, jos sellaisessa sopii koiran kanssa käydä. Metsä vieressä sekä pitkät lenkkipolut.

Meillä on herkkuja ja luita hoitokoirille, jos sellaisia sopii antaa allergit huomioiden sekä kakkapusseja löytyy, niitä ei siis tarvitse tuoda. Pakkaathan päivittäiset ruuat sekä mahdolliset lääkkeet mukaan. Omia leluja yms muita tärkeitä asioita tietysti saa tuoda.

Omien lasten kasvettua aikaa on jäänyt enemmän ja hoitokoirien lisäksi olen myös vakavasti harkinnut oman koiran ostamista.

Hoitajan Minttu palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
40 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Minttu tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Trimmaus
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Miika, 2024-05-13

Pariin kertaa Minttua käytetty kissojen kotikäynteihin, ei minkäälaisia ongelmia todettu. Joitain käyntikuittauksia jäänyt tulematta. Suosittelen ja tulen käyttämään häntä jatkossakin.

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Johanna, 2024-04-05

Lämmin suositus☺️

Kalenteri

Tietoa hoitajan Minttu kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Minttu koti

Keskikokoinen ulkoilualue
Alle 10-vuotiaita lapsia
Aidattu takapiha

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Koko ikäni olen viettänyt koirien kanssa.

Kokemusta

Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Minttu

Minttu

Kokenut läsnä oleva hoitaja koiralle!

Vantaa
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Minttu

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Minttu