Pawshake logo
Petra

Petra

Vaasa
<31h
Vastausaika
100%
Vastausprosentti
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Petra

Moikka! Olen Petra, 21-vuotias opiskelija, ja olen asunut nyt 3 vuotta Jyväskylässä opiskelujen perässä. Olen kuitenkin alunperin kotoisin Vaasasta, ja palaan kotikaupunkiini aina loma-aikoina sekä joinain viikonloppuina. Opiskelen musiikinopettajaksi ja minulla on luokanopettajan sivuaine. Yliopiston sivussa käyn pop/jazz-konservatoriolla muusikon opintoja. Olen siis aktiivinen, musikaalinen ja luova opiskelija, mutta tämän lisäksi minulla on aina ollut sydämessäni paikka lemmikeille, varsinkin koirille.

Koirien kanssa olen ollut paljon, vaikken itse omistakaan koiraa. Olen pitänyt monesti huolta tätini labradorinnoutajasta, ja ulkoiluttanut naapureiden koiria pikkukoirasta isompiin sekarotuisiin. Lenkillä käyminen onnistuu hyvin vetävämmänkin yksilön kanssa. Kynsien leikkuu, ruokkiminen ja ulkoiluttaminen ovat siis tuttuja juttuja! Koirien ulkoiluttaminen toisi myös itselleni lisämotivaatiota lenkeillä ja kävelyillä käymiseen. Omissa haaveissani on pienestä pitäen ollut oman koiran hankkiminen, ja etsin itselleni vielä sitä sopivinta rotua, joten olen todella kiinnostunut tutustumaan uusiin koirarotuihin ja erilaisiin luonteisiin. Eläinihmisenä olen reipas, positiivinen, empaattinen ja ymmärtäväinen, ja koen yleisesti saavani hyvän kontaktin eläinten kanssa. Osaan antaa jokaiselle karvaturrille joko sataprosenttisen huomioni ja rutkasti rapsutuksia, tai vastaavasti rauhaa jos eläin tahtoo omaa tilaa.

Vaikken omaa koiraa ole saanut, koirakuumeeni "korvikkeeksi" sain 10 vuotta sitten maailman ihanimman kanin, joten kaneista minulla on rutkasti tietoa ja hoitotaitoa! Ruokkiminen, kynsien leikkuu, häkin siivoaminen ja kanin käsittely sujuvat erittäin hyvin, myös muita jyrsijöitä hoidan mielelläni. Kissojen hoitamisesta omaan myös kokemusta. Lemmikkien hoitamisen ohessa voin esimerkiksi kastella kukat, ruokkia kalat, pyyhkiä pölyt, kolata lumet tai hakea vaikkapa postin! Loma-aikanani asun perheeni kanssa, joten en valitettavasti voi ottaa lemmikkejä luokseni. Tulen kuitenkin erittäin mielelläni antamaan lemmikeille kotihoitoa tai lenkitystä! Ota siis yhteyttä, niin tulen mielelläni tutustumaan.

Hoitajan Petra palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/kävely
Kotikäynnit
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi lemmikkisi luona
20 EUR kahdelle kotikäynnille päivässä
15 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & ruotsi & suomi
<5 vuotta kokemusta

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta

Tilastot

<31h
Vastausaika
100%
Vastausprosentti
18w sitten
Viimeksi nähty
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Petra

Petra

Petra

Vaasa
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Petra

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Petra