Anna

Luotettava koiranhoitopaikka Tampereella

Tampere
3 kertaa suosikkihoitaja
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
1w sitten
Viimeksi nähty
<17h
Vastausaika
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Anna

Hei! :)

Olen 22-vuotias psykologian opiskelija ja asun Tampereen keskustassa, aivan rautatieaseman tuntumassa. Teen opintojani etänä, joten koirasi saa seuraa ja huolenpitoa myös päivisin.

(Keskustasijainnista huolimatta taloyhtiöni on rauhallinen ja hiljainen; se sijaitsee sivukadulla, jossa liikennettä ei juuri ole. Lisäksi taloyhtiö on pieni ja suurin osa asukkaista on iäkkäitä.)

Itselläni on 15-vuotias vanha cotton-herra, mutta Tampereelle muuttaessani hän jäi asumaan tuttuun ympäristöön vanhempieni luokse Itä-Suomeen. Tästä johtuen kaipuuni tassujen rapinaan ja lenkkiseuraan on suuri.

Cottonin lisäksi perheessäni on ollut useita metsästyskoiria, kultainennoutaja ja kaksi kissaa, joten olen ollut aina läheisissä tekemisissä eläinten kanssa. Lisäksi olen hoitanut paljon sukulaisten ja ystävien lemmikkejä, pääosin pieniä ja keskikokoisia koiria. Kokemusta siis löytyy!

Haaveilen koiranpennusta, mutta tämänhetkisellä opiskelijabudjetilla rahkeet eivät vielä riitä siihen. Onneksi on kuitenkin tällainen palvelu, jota kautta minä voin saada koiraseuraa, sinä apua koiranhoitoon ja koirasi joustavaa ja rakastavaa hoivaa luonani!

Hoitooni ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -kokoiset koirat. Asun suuressa kerrostalokaksiossa, joten tilaa riittää hyvin kookkaammallekin karvakaverille. Myöskään runsasta lenkkeilyä vaativa koira ei ole ongelma, sillä reippailen mielelläni vähintään tunnin päivässä. Toki lyhyemmät tai pidemmätkin lenkit onnistuvat koirasi tarpeiden mukaan. Lähistölläni on myös koirapuistot sekä pienille että suurille koirille, jos tahdot koiraasi käytettävän niissä. 

Toivoisin, että koirasi olisi rokotettu ja mahdollisesti myös vakuutettu. 

Hoitajan Anna palvelut

Hoitajan kotona

Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Sanna, 2023-05-26

Meidän koiralla Ruutilla oli oikein mukava päivä Annan kanssa. Koira oli iloinen oma itsensä kun hain koiran päivähoidosta. Anna on ehdottomasti meidän ykkösvalinta myös jatkossa, joten kiitokset vielä koiran hyvästä hoidosta hänelle! :)

starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Tarleena, 2023-05-15

Anna on ollut erittäin hyvä ja luotettava hoitaja koiralleni, hän on aina ottanut hoidokkinsa vastaan iloisena ja innokkaana. Koira on hoidossaolon jälkeen ollut tyytyväisen ja onnellisen oloinen ☺ Anna on myös hyvin joustava ja yhteydenpito hänen kanssaan on ollut helppoa. Jatkossakin aion tarvittaessa viedä koirani hänen hoidettavakseen.

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Anna kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-20 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Anna koti

Asunto
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki & Kaupungin puisto

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Anna

Anna

Luotettava koiranhoitopaikka Tampereella

Tampere
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Anna

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Anna