Ellen

Eläinrakas Koripalloilija

Tampere
36 kertaa suosikkihoitaja
21 toistuvaa asiakasta
Viimeksi varattu 8 päivää sitten
Otettu yhteyttä viimeksi 8 päivää sitten
Vastaa yleensä yksi tunti kuluessa
2d sitten
Viimeksi nähty
<1h
Vastausaika
Talovahti
24h ajan, sinun kotonasi
45 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Ellen

Olen 25-vuotias ammattikoripalloilija sekä eläintenhoitoalalta valmistunut Tampereelta. 🏀🐶🐱🤍 (Asun Niemenrannassa, mutta teen hoitokeikkoja myös Nokialla kun tällä hetkellä vietän paljon aikaa myös siellä!)

Olen aina ollut suunnattoman eläinrakas ja eläimet, erityisesti koirat ja kissat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Opiskelujeni kautta olen saanut varmuuden siitä, että tulevaisuudessa työ eläinten parissa olisi unelma minulle. Olen eläimistä äärimmäisen kiinnostunut ja niiden hyvinvointi on minulle ensiarvoisen tärkeää. Minusta olisikin ihana päästä tämän kautta hoitamaan muiden ihania eläimiä aina silloin tällöin kun omalle lemmikille ei valitettavasti nyt ole aikaa.

Ensimmäiset koira kokemukseni ovatkin Hovawarteista ja niitä meillä onkin perheessä ollut aina.🖤Isoista vahtikoirista on siis kokemusta ja niiden kouluttamisesta. Perheen koirien lisäksi olen ollut myös tekemisissä monien eri rotujen kanssa erilaisten hoitotöiden kautta. Ollaan lenkkeilty, ruokintaa, lääkitsemistä ja tietenkin ihan vaan rentoa yhdessä oloa.

Kissoistakin on toki kokemusta paljon samanlailla kun koirista eri hoitotöiden kautta + olen 6vk myös ollut työharjoittelussa Maukula Ry:llä. Siellä hoidin kodittomia kissoja 6vk ajan ja kohtasin monenlaisia kissoja erilaisista lähtökohdista ja keskeisessä osassa olikin niiden käsittely ja lääkitseminen. Perus hoitotöitä tehtiin myös päivittäin eli ruokintaa ja hiekkalaatikon siivousta yms.

Olen valmis ihan vain lenkkeilemään esim. Koirien kanssa, mutta myös yön yli hoitaminen onnistuu. Voin hoitaa eläimiä joko omassa kodissani tai lemmikin kotona.

Urheilijana tykkään paljon liikkua, joten lemmikilläsi tulisi varmasti olemaan pitkiä ja mukavia lenkkejä kanssani. Jos lemmikkisi on vanhempi eikä välttämättä jaksa mennä pidempiä lenkkejä, voimme rauhassa kävellä lyhyempiä lenkkejä lemmikin omaan tahtiin. Lemmikkisi hoitamiseen sitoutuessani teen asiat omistajan ohjeiden mukaan, joten olisikin kiva kun laittaisitte tärkeimmät asiat hoito-ohjeina niin kaikki olennainen on siinä tarkistettavana!😊

Olen ollut myös Frenchie/Bostoninterrieri Kennelissä työharjoittelussa 6vk. Olen siellä siis hoitanut monia koiria samanaikaisesti, joten on kokemusta useamman koiran hoidosta yhtä aikaan. Tällä hetkellä pelaan vain koripalloa eläintenhoidon lisäksi, joten koirat eivät joutuisi olla 3h enempää yksin. Treenit ovat myös pyynikillä, joten matkustamiseenkaan ei mene kauheasti aikaa. Jos teen päivähoitoa, pyrin olemaan tämän kokoajan koiran kanssa ellei muuta sovita. Laitan myös itselleni sopivat päivät kalenteriini vapaaksi, jotta pystyn sitoutumaan lemmikin hoitoon täysillä sen hyvinvointia kunnioittaen.

Koulussa Ahlmanilla olen päässyt tutustumaan ja työskentelemään monien eri eläinlajien parissa. Olen siellä päässyt hoitamaan pieneläimiä esim. Kaneja, marsuja, chinchilloja, rottia, käärmeitä ja hiiriä.

Asuntoni on Kerrostalo 30,5 neliöä ranskalaisella parvekkeella. Omaa pihaa ei siis ole, mutta asun Niemenrannassa, jossa on loistavat ulkoilumaastot. Minulla ei ole omia lemmikkejä sekä asun yksin.

Otan mielellään vain rokotettuja lemmikkejä hoitoon, koska taloudessa saattaa käydä useampia eläimiä, jolloin olisi hyvä olla rokotukset kunnossa. 😊

Rakastan eläimiä ja niiden kanssa kaikenlaista touhuamista, joten olisi mahtavaa päästä just sun lemmikin hoitajaksi. Ota yhteyttä niin päästään juttelemaan lisää!😊🌞

Hoitajan Ellen palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
50 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
25 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
45 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Ellen tarjoaa myös

Trimmaus

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Sanni, 2024-08-29

Kaikki sujui erinomaisesti.

starstarstarstarstar
Talovahti
Pirve, 2024-08-13

Ellen on huippu! Hän on erittäin mukava ja yhteydenpito hänen kanssaan on helppoa. Myös koiramme pitää kovasti Ellenistä ja hoito sujui kaikilta osin hienosti.

1
2
3
4
5
...
34
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Ellen kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Ellen koti

Asunto
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Ranta, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Meillä on ollut koiria perheessä koko elämäni ajan. Ensimmäinen koiramme oli Hovawart eli isoista vahtikoirista on kokemusta ja sen kouluttamisesta. Olen ollut tekemisissä myös monien eri rotujen kanssa. Olen myös opiskellut eläintenhoitajaksi Ahlmanin ammattiopistossa, jossa yksi valinnaisistani liittyi ainoastaan koiriin, jossa sain paljon tietoa esim. Koirien ongelmakäyttäytymisestä, kouluttamisesta ja hyvinvoinnista. Olin esimerkiksi työharjoittelussa Kennel Friedrich’s:llä, jossa hoidin koiria ihan vastasyntyneistä vanhuksiin asti. Kissoista olen käynyt myös valinnaisen, joten niidenkin hoitamisesta ja hyvinvoinnista on kertynyt mukavasti tietoa ja taitoa vuosien aikana. Olen myös työharjoitteluissa päässyt lääkitsemään eläimiä kuten koiria ja kissoja sekä hamsterille olen päässyt antamaan silmätippoja. Pieneläimistä esim. Kanit, marsut, rotat, chinchillat ja hiiret minulla on myös kokemusta koulun kautta. Hoidimme eläimiä päivittäin ja meille opetettiin niiden ruokinnasta ja hyvinvoinnista sekä eri lajien käsittelyä.

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta
Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Ellen

Ellen

Eläinrakas Koripalloilija

Tampere
Talovahti
24h ajan, sinun kotonasi
45 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Ellen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Ellen