Moi! Olen 19-vuotias tyttö Helsingistä, joka rakastaa eläimiä sydämensä pohjasta. Valmistuin juuri lukiosta ja tällä hetkellä aikaa eläimille on paljon. Olen vastuuntuntoinen, lempeä ja rauhallinen, helposti lähestyttävä.
Ihan pienestä asti olen varttunut eläinten kanssa ja rakastanut niitä enemmän kuin mitään. Olen myös aina haaveillut omasta koirasta. Tällä hetkellä oman lemmikin hankkiminen ei ole minulle mahdollista elämäntilanteen takia. Kaipaan kuitenkin eläinten kanssa oleskelua, mutta onneksi eläintenhoidon avulla saan viettää aikaa eläinten parissa, joka tuo minulle paljon iloa! Pidän myös ulkoilusta ja harrastan paljon liikuntaa, kuten kuntosalilla käynti. Eläinten kanssa olen kärsivällinen ja lämmin.
Olen hoitanut eläimiä pawshakessa säännöllisesti noin vuoden ajan. Mutta myös ennen sitä kokemusta on kertynyt paljon. Ympärilläni on aina ollut etenkin koiria ja kissoja. Olen hoitanut useita koiria, isoja ja pieniä. Pennuista sekä esimerkiksi aroista koirista myös kokemusta! Myös kissoja olen hoitanut todella paljon etenkin kuluneen vuoden aikana, eli sekin tuttua puuhaa. Olen myös omistanut hamsterin sekä minulla on kiinnostusta tutustua lisää erilaisiin pieneläimiin. Olin nuorempana mukana Fallkullan kotieläintilan nuorisotoiminnassa, josta olen saanut arvokkaita taitoja eläinten parissa. Siellä hoidin esimerkiksi kaneja, lehmiä, kanoja ja vuohia.
Eli tarjoan hoitoapua lähinnä koirille ja kissoille, mutta myös pieneläimille! Esimerkiksi kotikäyntejä tai koiran ulkoilutusta! Voin auttaa vaikka pitempien lomamatkojen aikana tai yksittäisinä käynteinä. Tällä hetkellä kotiini hoitoon ottaminen pidemmäksi ajaksi ei ole mahdollista, mutta esimerkiksi päivän ajaksi voi onnistua! Tällöin voin kertoa lisätietoa kodistani ja alueesta. Mutta ensisijaisesti hoitoapua mieluusti sinun kotonasi :)
Haluan tehdä lemmikkisi olon mahdollisimman mukavaksi ja rakastetuksi. Lemmikkisi tulee saamaan minulta paljon huomiota (mikäli sitä haluaa) ja huolenpitoa<3 Haluan kohdata jokaisen lemmikin yksilönä, kuulen mielelläni lemmikkisi luonteesta ja rutiineista. Olisi ilo tutustua lemmikkiisi hyvin ja auttaa antamaan lemmikillesi paras mahdollinen kokemus! Laitan mielelläni omistajan halutessa hoidon aikana viestiä ja kuvia lemmikistä ja sen voinnista. Mulle voi koska vaan laittaa viestiä ja kysyä mitä vaan, jos tulee mieleen :)
Jos siis etsit omistautunutta, kokenutta sekä luotettavaa apuria, ja jolloin omistajalla on turvallinen olo, niin ota yhteyttä! <3
Iloinen ja tunnollinen hoitaja! Sara oli hoitamassa koiriani reissun ajan ja kaikki sujui kuten piti! Oli ihanaa saada päivityksiä koirien voinnista ja arka rescue-koirakin näytti tykkäävän, vaikka yleensä pelkää kaikkia 😊 Varmasti pyydämme jatkossakin Saraa hoitajaksi!
Sara hoiti kissojen asiat esimerkillisesti. Voimme hyvillä mielin suositella häntä muillekin :)