Christa

Kokenutta ulkoilutusapua lähialueilla

HKI
2 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
1d sitten
Viimeksi nähty
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
4 EUR jokaisesta lisälemmikistä
8 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Christa

Hei!

Tarjoan ulkoilutusapua Herttoniemen lähialueilla.
Olisi ihana löytää koirakaveri ulkoiluseuraksi, sillä omaa koiraa en voi elämäntilanteeni vuoksi ottaa.
Rakastan koiria ja ikävä iloa tuovaa lenkkikaveria on kova, joten jos sinun koirasi kaipailisi pitkiä kävelylenkkejä tai juoksulenkkejä, kuulen teistä mielelläni! 😊


Minulla on kokemusta kahdesta omasta koirasta, kummatkin olivat aktiivisia paimenkoirapoikia. 
Olen myös työskennellyt lemmikkitarvikeliikkeessä, joten tietotaitoa riittää monista asioista, niin varusteista turkinhoitoon, ravintoon ja koulutukseen.
Olen myös omien koirieni kanssa oppinut koiran koulutuksesta hyvin paljon käytännössä, esimerkiksi reaktiivisen koiran kanssa toimimista. 
Käytän koulutuksessa positiivista vahvistamista.

Ajankohdiksi sopisi päiväajat arkisin klo 10-14 välissä tai joskus viikonloput ja perjantait myös joustavasti.
Opiskelen iltaisin, joten siksi päiväajat, mutta 29.5 aloitan kuukauden mittaisen työharjoittelun, jolloin todennäköisesti illat ja viikonloput taas olisivat vapaana.
Hoitoapua voin myös tarjota sovitusti 😊
Minulla ei ole autoa käytössäni, niin sijainnin tästä johtuen toivoisin olevani jossakin Herttoniemen liepeillä.

Kerron mielelläni lisää itsestäni, olethan yhteyksissä!


Hoitajan Christa palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
4 EUR jokaisesta lisälemmikistä
8 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
12 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
16 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Hanna-Kaisa, 2023-05-15

Christa sai heti hyvä kontaktin russeleihimme. Rauhallinen, ystävällinen ja luotettava. Kiitos! ☀️🐶🐶

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti
+10 vuotta kokemusta
Maatilalla työskentely

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Christa

Christa

Kokenutta ulkoilutusapua lähialueilla

HKI
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
4 EUR jokaisesta lisälemmikistä
8 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Christa

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Christa