Hei! Olen 32-vuotias ja erittäin eläinrakas Sanna.
Eläimet ovat olleet lähellä sydäntäni siitä lähtien, kun sain ensimmäisen koirani. Koirani poismenon jälkeen en ole vielä toistaiseksi ollut valmis ottamaan uutta omaa koiraa, mutta tämän jälkeen olenkin ollut aktiivinen ja innokas koiranhoitaja läheisilleni ja tutuilleni aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Innoistuin Pawshake-palvelusta, sillä olisi ihanaa saada koiraseuraa kotiimme useammin ja säännöllisemmin.
Asun mieheni, Juhon, kanssa Espoon Kauklahdessa kaksikerroksisessa rivitalossa, jossa on myös pieni aidattu takapiha. Teemme kummatkin pääsääntöisesti etätöitä. Myös mieheni on koiranhoitoon sitoutunut ja hoidamme koiria yhdessä. Alueena Kauklahti on koiralle ihanteellinen; Kauklahdessa on hyvät ulkoilu- ja lenkkeilymaastot ja suuret metsät, joita voimme koirien kanssa käydä yhdessä tutkimassa.
Näkökulmamme on, että koiran hoito lähtee omistajan toiveista ja koiran tarpeista, sillä jokainen koira on kuitenkin aina oma persoonansa. Räätälöidään sen mukaan juuri jokaiselle sopivat lenkit ja tarvittavat hoitotoimenpiteet, jotta sekä omistajalla että koiralla on turvallinen ja hyvä olla. Tiedämme omastakin kokemuksesta, että hyvä ja luotettava hoitopaikka rakkaalle lemmikille on kultaakin kalliimpaa!
Hoidamme lemmikkiäsi mielellämme sekä lyhyitä, että pitkiä aikoja, sopimuksen mukaan. Toivomme, että karvakaveri saa kotoaan tutut ruuat, lelut sekä muut tärkeät tarvikkeet. Tarvittaessa voimme myös hakea ja palauttaa hoidettavan lemmikin Kauklahden alueella ja sen lähialueilla.
Jäämme odottamaan yhteydenottasi!
highly recommend 👌. Sanna took good care of my dog Frodo, who needed special care as follows a strict diet with daily supplements and medicine routine. I received regular updates on his situation and pictures to reassure me that everything is fine, this helped me enjoy my vacation and not worry about him. Sanna has extensive experience in handling dogs in various situation, being able to handfeed them is necessary, being with them all the time so there will not be any separation anxiety, and has a wide collection of toys, agility and fun ones, to engage them in mental activities. perfect host and dog care. 🐕 👌 ❤️
Aivan ihana hoitopaikka. Fionasta pidettiin hyvää huolta ja oli kiva kun saimme kuvia hoidon aikana ikäväämme helpottamaan. Suosittelen ehdottomasti!