Hei!
Olen 35-vuotias töölöläinen, joka työskentelee freelancerina tekoälyn parissa. Kanssani asuu ammattiurheileva puolisoni, sekä hänen 5-vuotias tyttärensä vuoroviikoin.
Elämässämme on karvaisen kaverin mentävä aukko - erityisesti lapsi kaipaisi kovasti lemmikkiä. Puolison reissupainotteisen työn vuoksi emme vielä ainakaan tässä kohden ole valmiita ottamaan omaa lemmikkiä, mutta joustavan ja vapaan elämäntyylimme vuoksi tilanne on mitä parhain tarjota apuamme muille lemmikinomistajille!
Itselläni on elämänmittainen kokemus koirista; syntymästäni saakka meillä on ollut kotona useampi koira. Omille muutettuani itselläni on ollut niin kissaa kuin (rescue)koiraa. Ystävien koirat ja kissat ovat aina sopivan paikan tulleen olleet hoidokkeinani tai ainakin ihan vähintään päiviäni piristämässä!
Puolisollani on myös lapsuudessa ollut kotona niin koiria, kuin sekalainen kavalkadi maatilan eläimiä. Tytär on todella eläinystävällinen, vaikkei olekaan vielä jakanut kotiaan eläimen kanssa.
Nyt olisi oiva aika saada meille vähän "testimielessä" tuntumaa, miltä neljäs asukki tuntuisi. Mikäli lemmikkisi ei ole lapsiystävällinen, ei sekään ole ongelma, mikäli vain hoitotarve osuu lapsivapaalle viikolle :)
Minulla on tarjota tilava kerrostalokolmio, upeat ulkoilumaastot lähellä, sekä useampi innokas lenkkeilyttäjä (joista minä toki päävastuussa). Työaikani ollessa erittäin joustava, aikaa löytyy hyvin myös silloin, kun muut ovat tyypillisesti töissä. Tilanteen mukaan olen valmis hoitamaan lemmikkiä myös hänen kotonaan.
Odotan innolla yhteydenottoasi! 😊
She was great, easy to schedule and our pup made a new friend in her as well
Kaikki meni tosi hyvin ❤️❤️ Suosit