Hei vaan!
Olen Leena, kohta kuusikymppinen eräopas-sairaanhoitaja. Olemme yrittäjämieheni kanssa jo poissa normaalista työelämästä, eli aikaa meillä on. Lemmikit ovat meillä perheenjäseninä mukana kaikessa touhuamisessa, erityisesti metsäpoluilla.
Keväällä 14 -vuotiaana menehtyneen schapendoes -koiramme poismenon jälkeen, emme ole vielä valmiita ottamaan uutta pentua. Tämän vuoksi haluamme saada tyhjään kotiimme meille seuraa, sekä lenkittäjän, ja jonkun, kelle antaa aikaa ja rakkautta. Koirien lisäksi myös kissat ovat lähellä sydäntämme.
Asumme omakotitalossa Kirkkonummen keskustassa (ja lomailemme Mäntyharjussa, sekä Rokualla). Tarjolla on pitkiä lenkkejä, leikkejä, rapsutuksia ja ylenpalttisesti rakkautta. Mikäli koirasi saa lomallanne tulla mukaamme maalle, on mahdollisuus päästä kanssamme nauttimaan myös maaseudun elämästä. Maalaisjärjellä, ja omistajan ohjeiden mukaan tietenkin. Mukaan oma ruoka, tuttu peti, lempilelu, sekä mahdollisesti herkut & luut. Jutellaan koiran taidot ja mieltymykset, sekä tietenkin tarpeelliset hoito-ohjeet.
Tiedämme omastakin kokemuksesta, kuinka tärkeä mieluisa ja luotettava hoitopaikka rakkaalle lemmikille on! Meiltä saa tarvittaessa myös kuljetuspalvelun. Kaikki hyvätapaiset lemmikit ovat sydämellisesti tervetulleita meille.
Olemme valmiina erityisesti akuuttiin hoidon tarpeeseen. Kalenterissa on varauksia myös oman mökkeilyn vuoksi. Mikäli lemmikkinne saa tulla maalle mukaan, ei varaus kalenterissani välttämättä ole este hoidolle. Siksi kannattaa kysyä.