Olen 30-vuotias jatkuvasti koirakuumeinen paljon kotona viihtyvä tyyppi, ja tarjoan koirille hoitopaikkoja lyhyestä ajasta pidempään ajanjaksoon.
Kokemusta on aiemmin omasta koirasta sekä pupusta ja nyt aikuisena olen hoitanut paljon kavereiden ja tuttujen koiria. Sen lisäksi olen ollut aktiivinen myös toisella hoitosivustolla, jonka kautta saanut muutamia vieraita hoitokoiria hoitoon.
Kotona ei ole muita lemmikkejä, ja työni on osittain etätyötä. Toivon, että koira on tottunut kerrostaloelämään tai ei ole kovin haukkuvaa sorttia, jotta naapurit ei häiriinny. Mikäli koira tulee useamman päivän hoitojaksolle, tulisi koiran pystyä olemaan yksin muutamia tunteja. Lyhyelle hoitojaksolle onnistuu myös ottaa koira, joka ei viihdy kauaa yksin.
Kotini on kaksio eli tilaa löytyy hyvin. Parvekkeelle pääsee viilentymään ja ilmalämpöpumppu auttaa pahimmissa helteissä!
Tykkään ulkoilla koiran kanssa pidemmällekin kuin vain korttelin ympäri. Poikaystävä jeesailee myös koirien hoidon kanssa, jotta hoidossa olevien koirien yksinoloaika on minimissä.
Tämä on täydellinen mahdollisuus minulla turruttaa koirakuumetta ja samalla olla jollekin avuksi! Kiva olisi, jos löytyisi useamminkin hoitoon tuleva/tulevia koiria, niin asiakkaankin on kivempi jättää tulevaisuudessa koira ennemmin jo tutuksi tulleelle hoitajalle ja itse tulee myös tutuksi koiran tavoille ja tarpeille.
Also available in English!
Todella sujuvasti meni hoidon järjestäminen Millan kanssa, suosittelen lämpimästi!
Hyvä, luotettava ja joustava hoitaja☺️ Koirat tykkäsi, lämmin suositus!