Olen 25-vuotias terveydenhoitaja, kotoisin Keskisuomesta, jossa olen kasvanut koirien ja kissojen kanssa. Siellä olen hoitanut n. 40 kiloisia koiria, joista toisella ollut pahaa remmiräyhäystä. Kokemusta on siis myös hankalammista tapauksista. Minulla on toisinaan kotona hoidossa kuvissa näkyvä 2-vuotias poikakoira Nooa, joka on kiltti ja sosiaalinen koira. Tykkäämme käydä pitkillä lenkeillä ja toisinaan myös leikkimässä koirapuistossa. Nooa rakastaa toisten koirien seuraa, mutta osaa tarvittaessa antaa myös omaa tilaa ja rauhaa. Rakastan itse eläimiä ja niiden seuraa, ja minulla on paljon aikaa erityisesti viikonloppuina eläinten hoitoon. Viikonloppuina ja arkena voin tarvittaessa huolehtia koirista myös yön yli. Asun yksiössä, jossa näen koirat kokoajan ja pystyn näin pitämään heitä silmällä kokoajan ja huolehtimaan turvallisuuden toteutumisesta. Otan mielelläni hoitoon kaiken kokoisia ja karvaisia lemmikkejä ja pyrin tarjoamaan mielekästä puuhaa ja vastuullisen hoitopaikan, josta voisi tulla myös pidempiaikainen "sijaiskoti" koirallesi<3
Todella mukava ja eläinrakas hoitaja! 😊 Saatiin paljon kuulumisia ja kuvia, niin voitiin olla luottavaisin mielin, että koiranpentumme pärjää hienosti! Fredde viihtyi ja oli tyytyväinen. Kiitos!
Sain kuvia pitkin hoitojaksoa ja takaisin tuli iloinen pieni koira. Kaikki meni todella hyvin