Hei,
Olen 27 vuotias diplomi-insinööri. Asun isossa kaksiossa, jonne mahtuu hyvin haukkumattomia ja paikkoja tuhoamattomia hoitokoiria kyläilemään. Myös kissat ovat tervetulleita. Teen paljon etätöitä, eli kotona olen ison osan ajasta ja mahdollisuus on olla varsinkin lyhyemmät hoitojaksot koko ajan lemmikin kanssa.
Koirakokemusta itselläni on käyttölinjaisista saksanpaimenkoirista, joiden kanssa olen kasvanut (vanhemmillani on ollut näitä 4 kpl ja lisäksi yksi rescue ja yksi hollanninpaimenkoira). Koiriemme kanssa olen harrastanut tottelevaisuutta, käynyt agility treeneissä sekä kisannut valjakkourheilussa. Edelleen hoidan säännöllisesti myös vanhempieni koiria.
Koirien lisäksi meillä on ollut kissoja, kanoja, kaloja, kani, lampaita ja hevonen. Eli myös muiden eläinten hoito on tuttua. Etätyöt mahdollistavat myös sen että voin tulla myös teille asustelemaan ja pitämään huolta talosta ja lemmikeistä.
Minun luonani koira saa koiraa kunnioittavaa kohtelua, paljon sohvalla makailua ja rapsutuksia sekä pitkiä lenkkejä ja tarvittaessa voin käydä juoksemassa/hiihtämässä koiran kanssa, jos hän on tottunut suureen liikuntamäärään. Olen hoitanut useita eri luonteisia ja eri tarpeita omaavia koiria, sekä tottunut tarkkailemaan koirien hyvinvointia ja tarvetta esim omaan tilaan. Minun luokseni voi koiran jättää huoletta. Tarvittaessa voin lähetellä myös paljon kuvia ja terveisiä hoitojakson aikana.
Omaa koiraa en vielä halua, sillä elämäntilanteeni saattaa muuttua vuosien varrella, mutta hoitokoirat rikastuttavat paljon arkeani ja teen koirahoitoa puhtaasta nautinnosta saada olla koirien kanssa. Parhaiten juttuun tulen isojen ja keskikokoisten koirien kanssa, mutta pienemmätkin saavat varmasti hyvää hoitoa. Olen tottunut myös remmiräyhääjiin, joten nämäkin ovat tervetulleita. Kuitenkin asun keskusta-alueella, joten peruskäytöstavat olisi koiran hyvä osata ja hänen olla tottunut siihen, että ihmisiä on paljon ympärillä. Näin loma luonani olisi mahdollisimman stressitön koiralle.
Anteeksi Nea, nyt vasta keksin kuin arvio lemmikkini hoidosta voi antaa. Toivottavasti vielä tavoittaa.
Mukava tulla reissulta kotiin kun vastassa on levollinen koira.
Nean kanssa kommunikointi oli helppoa ja koirani sai varmasti paljon rapsutuksia päivän aikana. Oli luottavainen olo, kun sai jättää ukkosta pelkäävän koiran Nea hoiviin. Nea suhtautui myös ihanan luontevasti ja ymmärtäväisesti koiran vinkeisiin.