Heippa! Olen 22-vuotias psykologian opiskelija Tampereelta, joka kaipaa kovasti karvakuonojen seuraa. Jouduin syksyllä 2022 luopumaan rakkaasta Matti-koirastani sairauden yllättäessä. Matti oli rodultaan shih tzu ja luonteeltaan arka, jonka takia välillä hieman arvaamaton. Yhteisiä vuosia meillä kerkesi olemaan 4 vuotta. Lapsuudessa perheessäni oli myös cockerspanieli, jolla oli mm. epileptisiä kohtauksia. Molemmat omat koirat ovat olleet kodinvaihtajia eli ei ole ollut pennusta asti osana perhettä. Omilla koirilla on ollut erilaisia lääkityksiä ja eritysruokavalioita, joten tarvittaessa osaan esim. antaa koirallesi lääkkeen. Olen myös hoitanut monesti tuttujeni koiria esim. ystäväni chihuahua pentua ja poikaystäväni perheen labradorinnoutajaa.
Oman koirani menehtymisen jälkeen koirakuume on ollut kova. Oman koira hankkiminen on varmasti tulevaisuudessa edessä, mutta tällä hetkellä se ei ole edes rahallisesti ajankohtaista. Sen takia toivonkin, että saisin hellytettyä koirakaipuutani hoitamalla muiden koiria. Minun kanssani koirasi saa jatkuvaa hellyyttä eikä rapsutukset lopu kesken. Tykkään itse myös lenkkeillä ja ulkoilla paljon, joten koirasi tarpeen mukaan kävelen mielelläni pidempiäkin lenkkejä. Lähelläni on myös esimerkiksi koirapuistoja, jonne voin mennä viettämään aikaa koirasi kanssa, mikäli hän pitää muiden koirien seurasta.
Asun Amurissa kerrostalo kaksiossa poikaystäväni kanssa. Asunnossamme on melko huono äänieristys, joten kovin haukkuherkkää koiraa en pysty ottamaan hoitoon. Koirasi pääsee hoitoon turvalliseen ja siistiin ympäristöön. Toivon, että koirallasi on rokotukset ja vakuutus kunnossa eikä hän tee suurta tuhoa sisällä. Otan luokseni vain sisäsiistejä koiria. Pennuista voidaan sopia erikseen sillon kun pystyn koko ajan olemaan kotona pennun kanssa. Ensisijaisesti toivon, että tuot koirasi minun luokseni hoitoon, mutta olen myös mahdollisuuksieni mukaan valmis tulemaan koirasi luokse. Arvostan, että annat minulle selkeät ohjeet koiran tarpeista kuten ruokinnasta ja lenkityksestä sekä kerrot rehellisesti koirasi luonteesta ja sisäsiisteydestä. Olen valmis hoitamaan kaiken kokoisia ja rotuisia koiria, mutta eniten kokemusta omaan pienistä/keskikokosista koirista.
Minusta saa luotettavan ja eläinrakkaan hoitajan, joka omistaa kaiken aikansa ja energiansa sille, että koirallasi on varmasti hyvä olla. Minusta ja koirastasi tulee varmasti parhaat ystävät!
Koira tuntui viihtyneen hyvin Alisan hoidossa. Hyvä yhteydenpito ja kuulumisista oli kiva saada viestiä. Suosittelemme Alisaa hoitajaksi.
Erinomaista toimintaa.