Minulla oli viimeiset 20-vuotta omia kissoja. Kissat ovat aina olleet tärkeä osa elämääni ja rakkaita.
Olen myös toiminut sijaiskotina eläinsuojeluyhdistuksen kissoille.
Muun kissakokemuksen lisäksi minulla on muutama vakituinen hoitokissa eli vakituisia asiakkaita.
*Kalenteriin päivitän muutkin kuin Pawshaken hoitojaksot.
Haluan auttaa muita kissaihmisiä heidän matkojen tms jaksojen ajan. Tiedän kuinka tärkeää on että voi viettää reissunsa rauhassa kun rakkaiden hoito on kunnossa. Auttamisen lisäksi minua motivoi tutustuminen erilaisiin kissapersooniin. Toivottavasti myös muihin hienoihin otuksiin tulevaisuudessa? 🐇🐍🦎
Hoitajana olen sitoutuva, annan aikaani lemmikeille. Olen tunnollinen ja pidän ihmiset ajan tasalla lemmikkien kuulumisista & voinnista.
Yhteistyökykyisille kissoille pystyn antamaan heidän lääkitykset, nykyään mahdollisesti myös pistokset.
Hoidan kissoja/muita lemmikkejä mieluiten heidän kotonaan joko päiväkäynteinä tai siellä asuen, välimatkasta riippuen. Eritystilanteessa onnistuu luonani (esim kissojen kodissa remontti tms)
Kahta kotikäyntiä päivässä teen vain alueille jotka eivät vaadi matkustamista, käytännössä siis kävelymatkan, noin max 2-5km päässä Kannelmäestä.
Arvostan avointa kommunikaatiota. Minulle on tärkeää keskustella hyvin & luoda yhdessä pohja hyvälle yhteistyölle. Sovitaan tapaaminen, jutellaan asiat läpi ja päätetään yhteistyöstä. 🙂
Mikäli lemmikkisi ovat minulle vieraampia kuten kaneja, jyrsijöitä, tai matelijoita esim. uskon että voin hoitaa heitäkin hyvällä ohjeistuksella.
Laita rohkeasti viestiä jos herää kysyttävää. Vastaan mielelläni kysymyksiinne ja tuumitaan yhdessä ja räätälöidään hoito. 😺
*Tutustumiskäynnin matkakuluissa toivoisin sinun tulevan vastaan jakamalla ne esim puoliksi kanssani. Kuljen julkisilla, eli HSL-taksa.
Mira asui kotonani Kaapo- ja Kerttu-kissojen kanssa matkani ajan. Kaikki sujui hyvin. Mira on hyvin tunnollinen ja huolellinen hoitaja, ja hän perehtyy kissoihin ne yksilöllisesti huomioiden. Sain kuulla kattavasti kissojen kuulumisia matkani aikana, mikä mahdollisti omaan lomaan keskittymisen. Palattuani kotiin vastassani oli kaksi tyytyväistä kissaa. :)
Mira huolehti kissoistani erittäin hyvin ja raportoi kattavasti kissojen kuulumisista matkani aikana. Kotiin palattua vastassani oli tyytyväiset kissat, jotka olivat saaneet paljon huomiota ja paijauksia Miralta. Myös hoidon sopiminen onnistui joustavasti, vaikka aikatauluni oli pikainen.