Olen Maarja, freelance graafikko Helsingin Kannelmäestä. Asun kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, jossa on pienen pieni piha joka on aidattu. En kuitenkaan tällä hetkellä hoida eläimiä kotonani, sillä 18 vuotias kissamummelini ei siedä muita eläimiä. Lenkitän, leikitän ja hoidan mielelläni erityisesti koiria. Olen eläinten kanssa ennakkoluuloton, rauhallinen ja johdonmukainen.
Hankin Pavuksi ristityn exotic mix kissani Tallinnalaisesta eläintalosta yli kymmenen vuotta sitten. Oman kissan myötä minulle on tullut kokemusta kynsien leikkuusta, turkin- ja haavojen hoidosta, sekä erilaisten lääkkeiden antamisesta. Olen myös opettanut kissani istumaan käsimerkistä, olemaan polkupyörän etukorissa ja ulkoilemaan valjaissa.
Teininä hoidin usein naapurin kahta kissaa sekä tuttavaperheen tarmokasta collie koiraa. Muutama vuosi sitten pidin huolta keskikokoisesta hampaattomasta koiravanhuksesta tämän omistajan ollessa matkoilla kesän ajan. Tällä hetkellä vien mökillä ollessani serkkuni huskya 10 kilometrin lenkille lähimetsään. Tahti näillä lenkeillä muistuttaa usein lähinnä kilpakävelyä. Muista eläimistä minulla ei ole kokemusta, mutta tutustun mielellään uusiin eläintuttavuuksiin, olivat ne sitten kotiloita, hämähäkkejä, frettejä, lintuja, liskoja tai käärmeitä.
Koirien kanssa olen peloton, ja aratkin rescue koirat voivat luottaa siihen että minä pysyn tilanteessa kuin tilanteessa rauhallisena. Pärjään myös isokokoisten koirien kanssa. Lenkin pidän mielelläni koiran ikään ja aktiivisuustasoon sopivana, ja noudatan koiran kanssa sille sovittuja sääntöjä ja ruokavaliota. Voin myös viettää aikaa koirasi kanssa pidemmän aikaa ulkona, esim. käymällä parin tunnin metsälenkillä läheisessä metsässä.
Maarja is a wonderful sitter! She is very caring and attentive to the dog, to the schedule and any details. From the first minutes of meeting, our dog Vincent really liked her and they met warmly. Sitting went great, we received messages and photos from home and from walks always on time, and we were calm on our trip. Vincent met us in a rather relaxed mood after the trip, which does not happen often, so we really appreciate such moments. And we are very grateful to Maarja for taking care of our friend.🧡
koiramme oli erittäin onnellisen näköinen maarjan hoidettua häntä, kun tulimme takaisin kotiin koira näytti ihan hymyilevän😁 ja jo alkumetreillä huomasin kuinka hyvin maarja tulee toimeen eläinten kanssa!!