Jonathan

Luotetettava ja eläinrakas hoitaja

Kerava
4 kertaa suosikkihoitaja
3 toistuvaa asiakasta
Otettu yhteyttä viimeksi 8 päivää sitten
Asuu 1 koira lemmikin kanssa
Asuu Dalmatiankoira Bruno kanssa
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
1w sitten
Viimeksi nähty
<22h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Jonathan

Olen 19-vuotias nuori mies Keravalta. Olen pienestä asti ollut tosi eläinrakas. Minulla on paljon kokemusta ja olen tottunut ottamaan lemmikeistä vastuuta esim. omien lemmikkieni kanssa, joita ovat tähän mennessä olleet hamsteri, kääpiöluppakorvakani, kääpiövillakoira, sekä nykyinen dalmatiankoirani. 

Omaa koiraani olen käyttänyt pentukurssilla, rally-tokossa ja jonkin verran näyttelytreeneissä, joten osaan myös aktivoida koiraa esim. pentuaikana perustavoille ja tottelevaisuuteen, teettää luopumisharjoituksia, opettaa vaikka joitakin pieniä temppuja ja aktivoida koiraasi tietenkin myös leikkimällä. Olen myös Dalmatiankoirat ry:n jäsen.

Käyn tosi mielelläni koiralenkeillä ja koirapuistossa ja pystyn hyvin ulkoiluttamaan vähän isompiakin koiria. Voin myös vaihtaa lenkityksen yhteydessä koiralle juomavedet ja antaa ruuat, sekä olla seurana. Koiran ulkoilutuksen kesto on sovitusti 30min. - 1h.

Voin hoitaa koiraasi joko sinun kotonasi tai myös omassa kotonani. Talovahdiksi tulen tosi mielelläni. Yleensä pääsen tulemaan tosi helposti ja joustavasti (kunhan ei ole muita varauksia päällekäin). Lupaan toimia kodissasi tunnollisesti ja tehdä kaikki lemmikinhoitoon liittyvät asiat niin kuin olemme niistä yhdessä kanssasi sopineet.

Asun koiraystävällisessä kerrostalossa, jossa n. 57 neliön tilat. Mutta koska oma koirani on nuori uros, voin ottaa kotihoitoon vain sellaisia narttukoiria, jotka on leikattu. Jos päätät antaa koirasi päivä- tai kotihoitoon yön yli hoidettavakseni, en tee päällekkäisiä varauksia, vaan keskityn yhteen hoidokkiin kerrallaan. Näin koirasi saa parhaimman mahdollisen huomion. Hoidan koiraasi yhtä hyvin kuin omaani, eli hänelle kuuluvat kaikki samat edut kuin minunkin koiralleni - myös kainalokaveriksi pääsee nukkumaan. :)

Jos otan koirasi kotiini hoitoon, silloin hänellä täytyisi olla Kennelliiton suosittelemat rokotukset kunnossa. Lisäksi meidän täytyy ensiksi tarkistaa, että koirillamme ns. synkkaa hyvin keskenään. Oma koirani ei tosin ole kova reviivirin vahtija, jos on saanut mahdollisuuden tutustua kamuun jo etukäteen. Hän osaa olla myös varovainen pienempien koirien kanssa ja erityisesti pentujen kanssa. Kotini on myös suojattu koiranpentuja ja nuoria koiria ajatellen niin, että esim. sähköjohdoille tai kenkähyllylle ei ole mahdollista päästä tekemään tuhojaan. 

Kerrothan minulle jo etukäteen, jos koirallasi tai lemmikilläsi on joitakin rajoitteita; esimerkiksi allergiaa, tai jos lemmikkisi ei pidä jostakin asiasta, tai jos et toivo hänen tervehtivän lenkitettäessä muita koiria, jne.

Voin käydä kodissanne myös ruokkimassa kissaa, kania, marsua tai hamsteria, ja siivota häkin/vessan ja vaihtaa juomavedet, sekä olla ihan vain lemmikkisi seurana.

Jos tarvitset lemmikinhoitoa pidemmäksi ajanjaksoksi, sekin voisi onnistua, esim. 1-2 viikkoa. Silloin voimme neuvotella hinnasta vielä erikseen. 

Minulla on kokemusta myös aroista kodinvaihtaja/rescue koirista. Voin lenkittää ja hoitaa suurempiakin koiria, jos ne ovat hyvin koulutettuja ja opetettu seuraamaan hihnassa ja/tai ulkoilussa käytetään kuonopantaa.

Hoitajan Jonathan palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
40 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Jonathan tarjoaa myös

Koiran koulutusta

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Pia, 2024-01-01

Aida oli viisi yötä Jonathanin hoidossa ja kaikki meni taas todella hienosti. Suositus Jonathanille!

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Pia, 2023-11-03

Jonathan on todella ensiluokkainen koirien hoitaja. Pitää hoitokoirista huolta kuin omastaan. Suosittelen ehdottomasti!

1
2
3
4
next page

Kalenteri

Hoitajan Jonathan lemmikit

Bruno
Dalmatiankoira

Tietoa hoitajan Jonathan kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Jonathan koti

24 / 7 valvonta

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

Kokemusta

Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Jonathan

Jonathan

Luotetettava ja eläinrakas hoitaja

Kerava
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Jonathan

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Jonathan