Olen 26-vuotias Helsingin Lauttasaaressa asuva työssäkäyvä nainen. Haaveissa on oma koira, mutta elämäntilanne ei vielä siihen ole oikea. Toivoisinkin löytäväni mukavan koirakaverin satunnaiseksi hoidettavaksi ja arkea piristämään!
Olen kotoisin Oulusta, jossa perheelläni on aina ollut koiria. Olin 7-vuotias, kun perheeseemme tuli beagle, josta muodostui tietysti suosikkikoirarotuni. Myöhemmin perhe kasvoi irlanninsetterillä, joka sai myöhemmin pentueen, josta perheeseen jäikin kolmas koira. Olen siis ollut enimmäkseen keskikokoisten ja isojen koirien parissa - pentujen ja aikuisten.
Olen tottunut toimimaan eri luonteisten ja ikäisten koirien kanssa, yhden ja useamman kanssa.
Harrastuksiini kuuluu mm. ulkoilu eri muodoissa, joten koiran kanssa kävisin mielelläni liikkumassa luonnossa pitkillä kävely- tai juoksulenkeillä. Arvostan hyvin koulutettua ja hihnassa kulkevaa koirahoitolaista.
Koiran hoitoapu toimisi parhaiten esim. viikonloppuisin päiväseltään tai yön ylitse, mutta satunnaisesti myös arkisin. Teen toisinaan etätöitä, joten sellaisina päivinä koira voisi viettää päivän luonani helposti aamusta iltaan. Ilta-aikaan ajoittuva koiranhoitaminen onnistuu toki myös arkisin.
Kaikki tuntui menneen oikein mukavasti 😊
Kaikki sujui todella hyvin!