Moi!
Olen Melis, 28-vuotias ja asun Herttoniemessä. Aiempi koirani kuoli toissasyksynä 17-vuotiaana vanhuuteen, joten sen jälkeen minulla on ollut koiranmentävä aukko elämässäni 😊 Olenkin tottunut koko elämäni olemaan koirien kanssa. Haaveilen aktiivisesti omasta samojedinkoirasta, mutta toistaiseksi työni vaatii paikoittain reissuja ja pitkiä päiviä poissa kotoa. Minulla on kuitenkin joustava aikataulu arjessa, eli olen käytettävissä niin arkipäivisin toimistoaikoihin kuin viikonloppuisin.
Tykkään touhuta koirien kanssa: leikkiä, opettaa temppuja ja virikkeistää esimerkiksi hajuja käyttäen sekä vain hengailla ja rapsutella. Olen aktiivinen ja ulkoilen paljon, joten käyn mielelläni pitkilläkin lenkeillä koiran kanssa. Koska asun vuokra-asunnossa johon ei ole sallittu lemmikkieläimet, en valitettavasti voi ottaa koiraa kotiin hoitoon. Tulen kuitenkin mielelläni kotiin koiranhoitajaksi!
Voin olla apuna niin säännöllisesti kuin satunnaisemmin esim. lomien tai työmatkojen aikana.
Jos tarvitset luotettavaa ja koirarakasta hoitajaa, ole yhteydessä:)