Olen kolmikymppinen kissarakas maisteriopiskelija Jätkäsaaresta. Tällä hetkellä viimeistelen maisteriopintojani etänä, joten aikatauluni ja sijaintini ovat joustavat ja kisuhoidokeille riittää reilusti aikaa ja rakkautta. Liikun julkisilla ja tarjoan kotikäyntejä pääosin AB-vyöhykkeen alueella (Helsinki, itäinen Espoo, Kauniainen, eteläinen Vantaa).
Olen toiminut opintojeni ohella Pawshake-hoitajana noin kaksi ja puoli vuotta, sitä ennen hoitokokemusta on kertynyt ystävieni ja perheenjäsenteni kissoista. Pawshaken kautta olen saanut tutustua useisiin ihaniin, ainutlaatuisiin, höpsöihin ja älykkäisiin kissakavereihin, joista osan seurasta olen päässyt nauttimaan useampaankin kertaan. Joka kerta olen yhtä haltioissani luotuani luottamussuhteen uuden kotipantterin kanssa! ❤️ Joka kerta koen liikutusta, kun ujo ja epäileväinen kisu uskaltautuu oma-aloitteisesti nuuhkimaan kättäni, tai kun rohkeampi karvakamu ottaa seuraavan stepin ja tulee vaikkapa nukkumaan jalkoihini. Olen valmis avaamaan sydämeni myös sinun rakkaalle lemmikillesi.
Voin joko käydä luonasi leikkimässä kissasi/kissojesi kanssa ja antaa ruokaa ja juomaa sekä siivota hiekkalaatikon, tai majoittua luonasi tilapäisesti jolloin kissasi saavat enemmän seuraa ja tarkkailua, tai majoittaa kissasi luokseni. Turkinhoito, kynsienleikkuu, silmien putsaus ym. sujuvat hyvin, kunhan kissasi on niihin valmiiksi tottunut; myös erilaisten lääkkeiden antamisesta minulla on kokemusta (pillerit, nestemäiset, inhalaattori).
Asun itse reiluhkossa yksiössä, jossa on useita vaihtelevia piilo- ja nukkumapaikkoja sekä lasitettu parveke taloyhtiön rauhalliselle sisäpihalle. Kissojen tarvikkeita minulla ei kotona kuitenkaan juurikaan ole, joten pakkaathan kissallesi kamppeet mukaan. Myös valjasulkoilu onnistuu, mikäli kissasi on siihen tottunut, mutta mainittakoon, että Jätkäsaari on melko urbaani ja betoninen ympäristö ja täällä on paljon koiria.
Kissaintoilun lisäksi vapaa-aikaani kuuluvat tanssi- ja kuoroharrastukseni. Tykkään myös käydä yksin kävelemässä luonnossa, ystävieni kanssa taas käyn silloin tällöin kalassa. Siskoni kissat ovatkin sillon tällöin päässeet nauttimaan saaliistani, kuten ahvenfileistä ja itse kuivatuista kuoreista.
**You can also write to me in English! I'm a 33 yo MSc student ready to take care of your cat(s) either at your residence or at my studio apartment in southern Helsinki.**
Suuret kiitokset Jennille jälleen kerran talonvahtina toimimisesta matkani aikana! Hän piti erinomaista huolta kissoista ja viestitteli sekä kuvin ja sanoin niiden kuulumisista. Kaapo ja Kerttu vaikuttivat oikein tyytyväisiltä omaan viikonloppuunsa, kun palasin kotiin.
Kaikki meni loistavasti, Jenni piti erittäin hyvän huolen
pojista! Sain kuvia ja videoita käynniltä, helpotti reissussa rentoutumista kun näki, että kotona on kaikki hyvin.