Hei!
Olen 25 vuotias sosionomiopiskelija Lehmosta. Työskentelen lähihoitajana kehitysvammaisten parissa opintojen ohella.
Olen ollut lapsesta saakka tekemisissä eläinten kanssa, etenkin koirien. Lapsuuden kodissani oli erilaisia työ- ja harrastekoiria, joten olen päässyt seuraamaan erilaista työskentelyä koirien kanssa sekä oppinut koirakieltä. Vieraiden koirien kanssa olen aikaisemmin hyvin tullut toimeen.
Tällä hetkellä kodissamme on kaksi kodinvaihtajaa. Iän tuomien syiden vuoksi he eivät kuitenkaan pidempiä lenkkejä jaksa kävellä, joten itsekkin lenkki kaveria kaipaisin.
Haluaisin tarjota toisille koiran omistajille apua koiran ulkoilutuksessa ja mahdollisesti hoidossa lähialueilla. Jos perheessä on useampi koira onnistuu heidän lenkkeilytys samaan aikaan.
Tutustumisen jälkeen myös koiran hoito mahdollista. Tämä edellyttää toki että tulisi meidän koirien kanssa juttuun. Rodulla, iällä tai koolla ei ole merkitystä.
Toivoisin että omistaja voisi kertoa koirasta ja hihnakäyttäytymisestä ennen lenkkiä.
Ota rohkeasti yhteyttä niin voidaan jutella enemmän!