Moikka!
Olen 25-vuotias kokenut eläintenhoitaja Oulusta. Tulen toimeen kaikenlaisten eläimien kanssa ja olen valmis työskentelemään lemmikkisi kanssa juuri teille sopivalla tavalla!
Perheelläni on ollut useampi lemmikki vuosien varrella, joten minulla on kokemusta koirien, kissojen ja kanien hoidosta useamman vuoden ajalta. Hoidon kautta olen oppinut paljon uutta erilaisten eläinten kanssa toimimisesta. Lemmikkien hyvinvointi on minulle erityisen tärkeää ja pyrin huolehtimaan hoidettavista lemmikeistä aina parhaani mukaan.
(Voin tulla hoitamaan lemmikkiäsi teidän kotiinne yön yli tai voit tuoda lemmikkisi kotiini päivän ajaksi hoitoon. Voin myös käydä kotikäynneillä lemmikkisi luona yksi tai kaksi kertaa päivässä:))
Hoitaessani lemmikkiä kotonasi, toimin aina omistajan sääntöjen mukaan ja jätän kodin siistiksi varauksen lopussa.
Kotikäynneillä voin leikkiä lemmikkisi kanssa heidän lempileluillaan tai vaikka rauhoittua heidän kanssaan sohvalle löhöilemään. Yleensä yksi käynti kestää n. 30min-1h, mutta varauksen mukaan voin myös viettää aikaa lemmikkisi kanssa hieman pidempään. Käynnin aikana voin muuan muassa ruokkia lemmikin, siivota hiekkalaatikon tai käydä reippaasti ulkona. Huomaathan, että kotikäynnin hintaan sisältyy vain 1-2 lemmikkiä. Hinta per ylimääräinen lemmikki on 5e.
Tutustumiskäynneillä voimme keskustella lemmikkisi rutiineista ja tottumuksista sekä muista hoitoon liittyvistä asioista. Käyntejä voi olla tarpeen mukaan useampi! Esim. yhteinen lenkki koiran ja omistajan kanssa jotta hihnakäyttäytyminen tulee tutuksi. Varmistaaksemme, että lemmikkisi saisi parhaan mahdollisen hoitokokemuksen, kerrothan mahdollisista käyttäytymisongelmista tai tietyistä koulutuskeinoista jotka toimivat lemmikillesi parhaiten! :)
HOX!
En ota kotiini tällä hetkellä hoitoon lemmikkejä. Voimme toteuttaa päivähoidon teidän luonanne jos tarvitsette pidempää hoitoaikaa!
Myös talonvahtipalvelu on tällä hetkellä kiinni.
Jos olet kiinnostunut kotikäynneistä (tai talonvahtipalvelusta), otathan yhteyttä vain jos asuntosi sijaitsee n. 3-5km säteellä Meri-Toppilasta!
Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää:)
- Kerttu
Kerttu kävi kotikäynnillä meidän päiväreissun aikana ja kaikki meni hyvin. Asioista sopiminen oli helppoa ja viestillä tuli päivitys kuulumisista. Illalla kotona odotti rauhallinen ja tyytyväisen oloinen koira 😊
Kerttu on ihana ja tunnollinen hoitaja! kommunikointi oli sujuvaa, sai joka päivä infoa miten mennyt, oli ihanaa olla lomalla täysin stressittömänä, kun tiesi miten hyvässä hoidossa oma lemmikki on ❤️.
ehdottomasti ostan kertulta jatkossakin hoitopalveluja!