Pihla

Reipas eläinrakas opiskelija etsii hoitolapsia

Kuopio
21w sitten
Viimeksi nähty
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Pihla

Hei. Olen Pihla, 26-vuotias rakennusarkkitehtiopiskelija Kuopiosta. Minulla ei itselläni ole lemmikkejä puolison allergioiden vuoksi, ja eläinrakkaana ihmisenä kaipaankin aika ajoin aikaa eläinten kanssa. Vanhemmillani on kaksi Ragdoll-kissaa ja barbet-rotuinen 1-vuotias koira, jota olen heillä kesän asuessani hoitanut ja lenkkeilyttänyt. Ennen kuin muutin pois kotoani 7 vuotta sitten, meillä oli myös kultainennoutaja, joka tuli perheeseen jo ollessani 9-vuotias. Kultsunkin hoitamiseen ja lenkkeilyttämiseen osallistuin paljon. Kissojenkin hoitamisesta minulla on kokemusta vanhempieni kissojen osalta.

Etsin nyt itselleni keikkoja lemmikkieläinten parissa, eli voin auttaa lenkkeilyttämisessä, pitää lemmikille seuraa ja pitää huolta sen perustarpeista. Etsin hoitoeläimiä Linnanpellon alueelta ja rautatieaseman läheisyydestä eli kävelymatkan päästä kotoani, sillä minulla ei ole autoa. Voin myös harkita bussilla kulkemista, kunhan kulkuyhteydet ovat hyvät. Kotiini en pysty ottamaan hoitoeläimiä, jotka allergisoivat, joten mieluummin tulen itse lemmikin luokse. Eläimellä ei itsessään ole mitään väliä, vaan voin hoitaa kissoja, koiria ja mitä tahansa muita pieneläimiä. Hoidettavia voi olla kerralla myös useampia, mikäli omistaja kokee, että se onnistuu.

Olen ihmisenä iloinen, sosiaalinen ja avoin uusille kokemuksille. Olen hyvä ottamaan vastuuta ja hoidan työtehtäväni ahkerasti ja luotettavasti työssä kuin työssä. Olethan yhteydessä mikäli koet, että olisin sopiva hoitaja rakkaalle lemmikillesi!

Hoitajan Pihla palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
40 EUR
/päivä

Pihla tarjoaa myös

Trimmaus

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Thomas, 2023-10-25

Nopea yhteydenotto ja kotikäynnit hoidettu asiallisesti.

starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Maija, 2023-10-16

Luotettava, eläinrakas ja ihana hoitaja

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

<1 vuotta kokemusta

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Pihla

Pihla

Reipas eläinrakas opiskelija etsii hoitolapsia

Kuopio
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Pihla

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Pihla