Hei!
Olen 25-vuotias nainen ja tällä hetkellä olen juuri jäänyt äitiyslomalle, odotamme perheeseemme ensimmäistä lastamme. Äitiyslomani ohella voisin harrastaa lemmikkien hoitamista, sillä eläimet ovat aina olleet sydäntäni lähellä ja koenkin niiden hoitamisen enemmän itselle mieluisaksi harrastukseksi kuin "työksi". :)
Olen ulkoilmaihminen ja olenkin nyt tämän toisen koiramme kanssa (husky/paimenkoira-mix) käynyt mm. parin päivän kestävillä vaelluksilla, joista olemme molemmat nauttineet yli kaiken. Viimeisin minivaellus kohdistui Joutsijärvelle, jossa pääsi myös koirani ylittämään itsensä ja omia rajojaan mm. veden ylityksellä soutuveneellä. Lemppari lenkkimaastot kohdistuvatkin metsä- ja järvimaisemiin, jossa pääsee sekä koira että omistaja/hoitaja purkamaan stressinsä ja nauttimaan metsän antimista.
Omistamme puolisoni kanssa kaksi sekarotuista koiraa, noin 32kg ja 42kg painavat kaverit, eli kokoa löytyy omilta koiriltamme. Rotuja heistä löytyy toisesta dobermannia/saksanpaimenkoiraa/rotweileria ja toisesta todennäköisesti huskya/jotakin paimenkoiraa (tarkkaa tietoa hänen roduistaan ei ole).
Perheessäni on ollut monenlaisia lemmikkejä lapsesta asti, meillä on ollut rottia, marsuja, kaneja, kissoja sekä koiria. Myös kaloja on ollut, mutta niiden hoitoon en ole itse niin perehtynyt. Niidenkin ruokinta onnistuu ohjeiden kera.
Kotiini en lemmikkejä pysty tällä hetkellä hoitoon ottamaan, mutta olisin kiinnostunut mm. lenkkeilyttämisestä sekä kotikäynneillä hoitamisesta esimerkiksi pidemmän loman tai muun poissaolon vuoksi.
Aikaisemmin olen hoitanut tuttujen sekä perheen lemmikkejä, lähinnä koiria tai kissoja juurikin lomien tai muun aikaa vievän asian takia.
Minuun voi ottaa yhteyttä, mikäli kaipaat jotakin kuvailemistani avuista, kuten lenkkeilytysapua taikka kotihoitoa lemmikillesi. :)