Veera

Ammattitaitoista hoitoa

Punkaharju
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
29w sitten
Viimeksi nähty
<11h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Veera

Olen 29-vuotias lemmikitön ja savuton. Koska elämäntilanteeni ei ole vielä sallinut ottaa omaa koiraa olisi ihanaa päästä hellittämään koirakuumetta tätä kautta! Rakastan luonnossa seikkailua ja koirakaveri siihen olisikin täydellinen valinta.

Olen tehnyt työkseni koiranhoitoa kahdessa eri koirahoitolassa yli vuoden ajan. Toisessa paikassa olin yksin vastuussa max 15 koirasta kerrallaan. Olen tehnyt myös avustavan trimmaajan hommia. Minulla on kokemusta monista eri roduista, pennuista vanhuksiin. Olen saanut kokemusta ja tietoa töiden lisäksi harrastuksien (agility ja tottelevaisuuskoulutus), perheen, ja omien opintojen kautta. Koirat ovat olleet osa elämääni ja lähellä sydäntäni lapsesta saakka.


PALVELUT

Hoidossani koirasi on hyvissä ja rakastavissa käsissä. Koiran ei tarvitse olla hetkeäkään yksin vaan se saa minulta paljon huomiota ja haleja jos se niitä kaipaa. Koiran koulutuksessa kannatan positiivista vahvistamista, kuitenkaan rajojen asettamista unohtamatta.

Teen töitä siellä minne saan kuljetettua tietokoneeni, joten pystyn hoitamaan koiria melko vapaalla aikataululla.

Pystyn viemään koiran eläinlääkärille tarvittaessa, ja jos tarve niin vaatii niin sitoudut maksamaan kulut sisältäen matkat. En hoida vakavasti sairaita tai ihmisille aggressiivisia koiria tai koiria jotka kärsivät eroahdistuksesta.

Voimme tavata ja tutustua toisiimme maksutta ennen palveluiden ostamista.


Kaikkien palveluiden sisältö & odotukset

  • ruokinta ohjeiden mukaisesti
  • veden tarkistus / vaihto, kotihoidossa vettä aina tarjolla
  • koiraa ei ulkoiluteta vapaana
  • koiraa ei käytetä koirapuistoissa
  • omistaja tarjoaa kakkapussit, namit ym. tarvittavan
  • omistaja vastaanottaa vähintään yhden tilapäivityksen päivässä jos niin toivoo
  • peruslääkintä tarvittaessa (suun kautta annettavat)
  • koirat ja niiden ympäristö pidetään puhtaana - kaikki koirien tekemät sotkut puhdistetaan, ja kerron kaikki merkit mahdollisesta sairastumisesta tai loukkaantumisesta

  • Hoito kodissani (yön yli, 24 h) 

    Asun yksin 47 neliöisessä rivitalokaksiossa joka on koiraystävällinen ja turvallinen. Minulla on oma aidaton takapiha, mutta ulkoilu tapahtuu naapurustoa ja luontoa haistellen! Ulkoilu / aktiviteetit koiran tarpeiden mukaan. Lähellä on paljon hyvää maastoa seikkailuille ja kauemmaksi pääsen myös omalla autollani.

    Kotihoidon hinta on soviteltavissa jos tarvitset hoitoa useammaksi yöksi. Voin hakea ja tuoda koirasi lisämaksua vastaan.

    Otan hoitoon vain sisäsiistejä koiria ja joilla on punkkien torjunta kunnossa. 


    Hoito kodissasi (yön yli, 24 h)

    Hinta sovittava erikseen sisältäen bensat.


    Päivähoito luonasi tai luonani (max 4 h)

    Sisältää max. 1 h lenkin.
    Yli 4 tunnin hoitoihin mahdollista sovitella hintaa.
    Hintaan lisätään bensakulut jos asut ajomatkan päässä.

    Koiran ulkoilutus (max 1 h)

    Hintaan lisätään bensakulut jos asut ajomatkan päässä.


    * * *

    Kuljetuksen hinta 0,3 € / km
    Veloitetaan myös kotikäynneiltä ja ulkoilutuksilta jos asut ajomatkan päässä.

    Laita viestiä niin voimme jutella lisää! Kerrothan koirasi rodun, iän sekä koirasi tarpeista (myös erikoistarpeista) ja luonteesta, mahdollisista haasteista ja käytösongelmista. 

    Hoitajan Veera palvelut

    Hoitajan kotona

    Koiran päivähoito
    Koiran päivähoito
    Luotettavaa koiran päivähoitoa
    10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
    20 EUR
    /päivä
    Koiran kotihoitoa
    Koiran kotihoitoa
    Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
    8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
    40 EUR
    /

    Kotonasi

    Koiran ulkoilutus
    Koiran ulkoilutus
    Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
    5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
    10 EUR
    /kävely
    Yksi kotikäynti päivässä
    Yksi kotikäynti päivässä
    Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
    10 EUR
    /päivä
    Kaksi kotikäyntiä päivässä
    Kaksi kotikäyntiä päivässä
    Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
    16 EUR
    /päivä

    Veera tarjoaa myös

    Lemmikkien noutaminen / tuominen

    Peruutusehdot: Joustava

    Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

    Kalenteri

    Tietoa hoitajan Veera kodista

    Hyväksytyt lemmikit

    Pennut
    < 1 vuotta
    Koirien koot
    0-40 kg
    Koiran iät
    0-20 vuotta

    Hoitajan Veera koti

    Pieni ulkoilualue
    Ei lapsia

    Taidot

    Erityistaidot

    Puhun englanti & suomi
    +10 vuotta kokemusta
    Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

    Kokemusta

    Käytösongelmat

    Tilastot

    SMS
    Vahvistettu
    Email
    Vahvistettu
    Veera

    Veera

    Ammattitaitoista hoitoa

    Punkaharju
    Koiran päivähoito
    Koiran päivähoito
    Päivähoitoa hoitajan kotona
    10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
    20 EUR
    /päivä
    Muut palvelut ja hinnat
    Ota yhteyttä Veera

    Peruutusehdot: Joustava

    Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

    Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

    Ota yhteyttä Veera