Moikka!
Olisin valmis hoitamaan tarpeen mukaan yhtä tai jopa useampaakin koiraa. Toivon koirien suhtautuvan uusiin ihmisiin hyvin, superia olisi jos koirat olisi sisäsiistejä ja olemaan peruskoulutettuja.
Meillä perheessä ollut aina koira/koiria, ja niiden lääkityksien hoito tai tietyn ruokavalion noudattaminen tarpeen mukaan onnistuu myös jos koiralla niitä on. Valmis joustavasti hoitamaan kaikenlaisia koiria, mutta pääsääntöisesti keskikokoiset koirat on eniten tuttuja. Tällähetkellä omaa koiraa ei ole. Tarpeen mukaan pystyn käyttämään pitkiä lenkkejä jos tarve.
Olen pienestä tytöstä aina huolehtinut ruokinnasta aina ulkoiluttamiseen asti. Kokemusta ihan vaativistakin pentukoiristakin on, jotka olleet työläitä jonka takia en hetkahda myöskään pienestä. Kuuro seniorikoirakin on perheessämme ollut, jonka kautta osaan toimia myös vanhempien koirien kanssa. Tykkään huolehtia ja hoitaa. Luon koiriin usein lämpimät välit nopeasti rapsutuksilla ja hellyydenosoituksilla.
Kokemusta myös isommistakin koirista on, otathan yhteyttä jos koet tarvitsevasi hoitajaa.🫶🏼