Sanni

Eläintenhoitoa

Nokia
3y sitten
Viimeksi nähty
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
4 EUR jokaisesta lisälemmikistä
8 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Sanni ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Sanni

Hei!

Olen 29-vuotias nainen Nokialta. Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi sekä fysioterapeutiksi. Työskentelen tällä hetkellä fysioterapeuttina eri-ikäisten ihmisten parissa. Tavoitteenani olisi jatko-opiskella myöhemmin eläinfysioterapeutiksi.

Olen ollut erilaisten eläinten, erityisesti koirien kanssa tekemisissä lapsuudesta asti. Dog sitter -toiminnan kautta hoidin aikoinaan niin koiria, kissoja kuin kanejakin. Olen myös yöpynyt tarvittaessa eläinten kodeissa pidempiä ajanjaksoja esim. lomamatkojen ajan. Hoidettavanani on ollut kaikenlaisia koiria chihuahuasta pitbulliin. Lisäksi olen siskon koirien kanssa kokeillut niin tottelevaisuuskoulutusta kuin agilityakin. Perustottelevaisuuskoulutusasiat siis onnistuvat esim. lenkkeilyn aikana. Tarvittaessa voin lähteä mukaan myös pidemmille kisareissuille avustajaksi.

Vapaa-aikani tykkään liikkua monipuolisesti esim. uiden, pyöräillen ja salibandyä pelailen. Lisäksi nautin luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä yhdessä ystävieni kanssa. Metsäpoluille ottaisinkin mielelläni mukaan jonkin karvakaverin lyhyemmälle tai pidemmälle lenkille. Olen tehnyt ystävieni ja heidän koiriensa kanssa mm. useita yön yli kestäneitä retkiä eri luonnonpuistoihin. Lisäksi kierrän siskoni kanssa eri kilpailuja tällä hetkellä lähinnä agilityyn keskittyen.

Haaveissani on hankkia tulevaisuudessa oma koira. Tällä hetkellä minulla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta sitoutua siihen vaihtelevien työaikojen takia.

Joidenkin eläinten esim. kanien ja kissojen pidempiaikaista hoitoa rajoittaa allergiani.

Kerron mielelläni itsestä ja osaamisestani lisää sekä käyn esittäytymässä. Hoitoapu voi toteutua lyhyelläkin varoitusajalla ja minulla on käytössä auto.

Hoitajan Sanni palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
4 EUR jokaisesta lisälemmikistä
8 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
10 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
30 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
15 EUR
/päivä

Sanni tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

Puhun suomi
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Voi hoitaa eksoottisia eläimiä, muun muassa matelijoita.

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Sanni

Sanni

Eläintenhoitoa

Nokia
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
4 EUR jokaisesta lisälemmikistä
8 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Sanni ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!